Tiistai 19.1.2010
Lahden kaupunginvaltuusto päätti eilen kolme ja puolitunti kestävässä kokouksessaan äänin 30-29, että torin ja sen lähialueiden asemakaavaa muutetaan. Tämä muutos mahdollistaa nyt siis myös toriparkin rakentamisen, mutta ei ole rakentamispäätös, vaikka jotkut sen haluavatkin niin tulkita.
Valitettavan useassa puheenvuorossa korostui kovin kapea-alaisesti juuri tämän hetken tilanne: Tarvitsenko itse parkkipaikkaa ja löydänkö sen tarvittaessa. Kuitenkin päätöksiä teemme usein, niin kuin tässäkin tapauksessa, pitkää aikaväliä ajatellen.
On luonnollista, että esimerkiksi ympäristökysymykset ja liikennejärjestelyt keskusteluttavat tavoitellessamme kävelypainotteisempaa keskustaa. Yksityisautoilun vähentymiseen ja julkisen liikenteen kehittymiseen on syytä panostaa. Pakkokeinoja pidän kuitenkin aina huonoina vaihtoehtoina. Valinnan vapaus tulee kuntalaisella olla.
Hankaloittamalla kohtuuttomasti yksityisautoilun mahdollisuuksia en usko jalankulun ja pyöräilyn suosion kasvavan. Erilaisiin tilanteisiin tarvitsemme erilaisia liikkumismuotoja ja –välineitä, ja parkkivaihtoehdoista suosin huomattavasti mieluummin henkilöautoille maanalais- kuin kadunvarsipysäköintiä.
Viime vuonna kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin strategian, johon liittyy visio tulevaisuudesta. Visio on tahtotila, jota kohti haluamme kaupunkiamme kehittää: ”Lahti on houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki”. Olemme strategiassamme sitoutuneet mm. kasvihuonekaasupäästöjen puolittamiseen vuoden 1990 tasolta vuoteen 2025 mennessä.
Meidän on tärkeää huolehtia siitä, että yhdyskuntarakenteemme on kestävän kehityksen mukainen. Meillä tulee olla erinomainen julkisen liikenteen järjestelmä hyvine lipputukimuotoineen ja toimiva kevyenliikenteen reitistö, mutta myös yksityisautoilun mahdollisuus tulee säilyä.
Ajattelen, että tekemämme päätös ei ole ristiriidassa strategiamme kanssa. Mielestäni nyt hyväksytty asemakaava ei tue sellaista elinvoimaisuuden kasvua ja kehitystä, mikä jättää huomiotta kestävän kehityksen sitoumukset. Onhan täysin mahdollista, että 10-20 vuoden kuluttua maan alla oleva parkkihalli onkin sähköautojen lataus- ja parkkipaikka, ilman hiilidioksidipäästöjä ja muita ekologisesti merkittäviä rasitteita.
Elinvoimainen ja toiminnallinen kaupunkikeskusta on elintärkeä. Vetovoima ei kasva betonoimalla nykytila. Koska keskustan kiinteistöjen mahdollisen täydennysrakentamisen, yrityselämän ja kaupan turvaamiseksi tarvitaan tulevaisuudessa lisää pysäköintitilaa ja velvoitepysäköintipaikkoja, kaupungilla on nyt tehdyn päätöksen mukaan laajemmat mahdollisuudet lähteä niitä osoittamaan.
Mikäli parkkitarve tulevaisuudessa on vieläkin suurempi kuin nyt osaamme arvioida, on hyvä, että aiemmin hyväksytty Ranta-Kartanon asemakaavamuutos mahdollistaa myös pysäköintilaitoksen rakentamisen alueelleen.
Ja mikä tärkeintä: rakennetaan tulevaisuudessa pysäköintilaitoksia sitten mihin ja kuinka paljon tahansa tapahtuu rakentaminen ensisijaisesti tarvitsijoiden kustannuksella, ei kaupungin verorahoin.