27.8.2010 Sinfonia Lahdelle ja Rajattomalle platinaa Queen-levytyksestä Lue lisää »26.8.2010 KD:lta ihmisläheinen ja menoja säästävä vaihtoehtobudjetti Lue lisää »25.8.2010 Velaksi ei voi elää Lue lisää »
Maakuntalehti uutisoi: ”Lahden kaupunginvaltuusto päätti eilen kokouksessaan äänin 32-25 (kaksi tyhjää) irtisanoa sopimuksen kaupunginorkesterin nettikonserteista”.
Päivän lehdessä kerrotaan myös Turun filharmonisen orkesterin konserttitoiminnan saavan uusia ulottuvuuksia, kun orkesteri aloittaa verkkokonsertit keväällä 2010.
”Uudet verkkokonsertit ovat osa kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmahanketta, jossa yhdistyvät musiikkielämykset, teknologia ja varsinaissuomalaiset miljööt.”
Eilinen valtuuskokous ei anna aihetta tyytyväisyyteen. Oman pesän likaamista pyrin pääsääntöisesti välttämään, mutta nyt hävettää olla lahtelainen päättäjä.
Olisin toivonut nettikonserttien jatkuvan, koska ne kuuluvat orkesterille sovittuihin tavoitteisiin ja vastaa mainiolla tavalla verkottuvan maailman haasteisiin. Laajalti tunnetun ja arvostetun orkesterimme työtä en mitenkään pysty enkä edes halu vähätellä. Nettilähetyksissä mukana ololla on ollut merkitystä myös Lahti-kuvan kohentajana.
Lahdesta ei saa muodostu takapajula, joka ei syty uusille innovaatioille - liittyivätpä ne sitten kulttuuriin, liikuntaan tai sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Harmittamaan jäi erityisesti myös tapa, jolla asiaa käsiteltiin, perusteltiin ja lopulta saatettiin muutosesitys voimaan.
Valtuustossa on tällä kaudella korostettu useaan otteeseen hyvän ja riittävästi oikeaa tietoa sisältävän valmistelun merkitystä päätöksenteon tukena. Tästä ole samaan mieltä, mutta sen pitäisi koskea myös muutosesityksiä tehtailevia valtuutettuja.
Valtuuston tulee käyttää valtaansa, ja se voi luonnollisesti tehdä muutos- ja lisäysesityksiä, hylkäyksiä tai palauttaa uudelleen valmisteluun. Vaihtoehtoja löytyy. Vastuullinen vallankäyttö ei ole koskaan mielivaltaa.
Eilinen kokous menettelytapoineen ei nauti minun luottamustani. Olen harvoin ollut näin häpeissäni. Koen, että lainopillisia ammattitaustoja korostaen sekä itse asiaan kuulumattomilla mielikuvilla saatiin riittävä enemmistö muutosesityksen taakse.
Olen liian suoraselkäinen antamaan tukeni tämänkaltaiselle toimintatavalle, vaikka siihen juridinen mahdollisuus olisikin. Koska kaupunginvaltuusto on ylin päättävä elin, tulee sen jäsenten käyttää valtaansa viisaasti ja arvokkaasti.
En ole täysin vakuuttunut, että kaikki ymmärsivät mistä tarkkaan ottaen päätettiin ja mitä kaikkia vaikutuksia tehdyllä päätöksellä voi olla. Emme ainakaan lisänneet kenenkään työmotivaatiota.
Kommentit valtuuston jälkeen ovat varsin surullista kuultavaa: ”nyt orkesterin intendentti sai näpäytyksen”, ”Lahti ei tarvitse elitististä orkesteria”, ”ei hoitoalan ihmisetkään saa vastaavia levytys- tai nettikonserttilisiä”, ”menköön konserttisaliin ne joilla on varaa”.
Jos nettikonsertit aidosti ja poliittista harkintaa käyttäen sekä yhteiseen neuvotteluun pohjautuen olisi todettu kaupungille liian kalliiksi, olisi asia pitänyt hoitaa toisin, eikä kävellä ylimielisesti niin kulttuurilautakunnan kuin kaupunginhallituksenkin yli.
Toivonkin, että valtuusto ja valtuutetut keskittyisivät intohimoisemmin kehittämään omaa poliittisen johtamisen rooliaan, johon kuuluu osana tuen antamien virkamiehille, vaan ei operatiivinen virkamiestyö. Valtuustosali ei saa muodostua oikeussaliksi. Lainopillisuutta valvoo virkavastuulla toimiva kaupunginlakimies.
Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksessä on nyt ensimmäinen kierros, helmikuiset alkukuulemistilaisuudet, pidetty. Selvittäjä Osmo Soininvaara on kuullut niin kuntien asukkaiden ajatuksia kuin työryhmienkin näkemyksiä mahdollisesta uudesta kunnasta.
Enpä kadehdi selvittäjän postia. Kuten Soininvaara itse toteaa, hän voi vedota mukana oleviin kuntiin vain järkisyiden kautta. Meidän paikallisten vastuulle jää luonnollisesti tunnepuolen käsittely, joka näyttääkin olevan aika haasteellinen tehtävä.
Olisi toivottavaa, ettei minkään kunnan asukkaiden mielissä nousisi kohtuuttomia tunnekuohuja, vaikka jonkin verran sellaista on keskustelutilaisuuksien perusteella havaittavissa. Asiat asioina olisi aina viisainta. Faktapohjaista tietoa saadaan yhä lisää, kun selvitys valmistuu alkukesästä ja valtuustot pääsevät tekemään päätöksiä syyskuussa.
Viimeinen kuulemistilaisuus pidettiin Kärkölässä. Asiallisessa keskustelussa ilahdutti erityisesti ajatus: ”Yhdistymisen myötä kärköläläisyys nousee uuteen arvoonsa samoin kuin kävi suomalaisuuden EU:hun liittyessä. Myös silloin pelättiin, että suomalaisuus katoaa, mutta näinhän ei ole tapahtunut, vaan suomalaisuus on korostunut. Myös yhdistymisessä paikallisidentiteetti tulee vahvistumaan.”
Lahtelainen veronmaksaja voi oikeutetusti kysyä, miksi 100 000 asukkaan kaupungin tulisi olla kiinnostunut hankkeesta, varsinkin, jos naapurit suhtautuvat epäluuloisesti. Uskon kuitenkin lahtelaisten olevan valmiita vastuunkantoon koko maakunnan hyväksi, eikä itsekäs ajattelu saa enemmistöä taakseen. Eihän ole yhdenkään Päijät-Hämeen kunnan etu se, jos joku meistä voi huonosti.
Muutosta kunnallisten palveluiden ja kuntarakenteen osalta tarvitaan. Ensimmäinen kuulemiskierros osoittaa niin selkeästi, ettei tämän päivän malli palveluiden järjestämiseksi ole todellinen vaihtoehto tulevaisuuden tarpeisiin. Resurssien rajallisuus ja huoltosuhteen vinoutuminen pakottavat meidät uudistumaan ja uudistamaan palvelutuotantoamme kuntakartasta riippumatta.
Sauli Niinistöä kuulee moitittavan siitä, että hän pyrkii karsimaan eduskunnan menoja. Samaa sävyä oli eilen valtuuston tiedotustilaisuudessa käydyssä keskustelussa, vaikka kohteena ei ollutkaan Niinistö.
Aiheena oli kaupungin tuottavuusohjelma tai paremminkin sen alustavat suuntaviivat. Toiveet ja kritiikinkin ymmärrän sen suhteen, että kaivataan täsmentyneempää aikataulutusta sekä lihaa luiden ylle. Pelkät hyvät periaatteet eivät riitä. Tarvitaan tietoa siitä mitä tarkkaan ottaen tehdään.
Sitä vaan ihmettelen, kuinka joku näkee tuottavuusohjelman yksioikoisesti kielteisenä palvelujen leikkausohjelmana. Kuntasektorilla on edessään rajuja muutoksia. Tarvitaan väistämättä uudenlaista tulevaisuusajattelua ja uusia toimintatapoja.
Mikäli lähes nykyinen palvelutaso halutaan säilyttää, on kaupunkia kehitettävä toimintoja tehostamalla ja luomalla uusia ratkaisuja, jotka auttavat kasvua ja turvaavat kaupungin palvelut ja kehityksen jatkossakin.
Samanaikaisesti on rakennettava kaupungin vetovoimaa kasvun ja uusien verotulojen saamiseksi.
Kaikki tämä voidaan toteuttaa suunnitelmallisesti ja hallitusti. Velvollisuutemme päättäjinä on käyttää verovaroja myös tehokkaasti ja tuottavasti, eikä vain käyttää.
Aika harvoin viitsin uhrata energiaani toisten puolueiden julkiseen arviointiin tai moittimiseen, mutta nyt tekee mieli. Aiheen antaa kokoomuspoikain venkoilu Urheiluhalliyhdistyksen vuosikokouksessa henkilövalintojen osalta tai paremminkin valintojen menettelytavat.
Lahden Urheiluhalliyhdistyksen vuosikokous ei nimennyt halliyhdistykseen kaupungin nimeämää asianajaja Jorma Ratiaa vaan äänestytti tilalle lääkäri Osmo Hynnisen. Itse henkilöihin en halua ottaa kantaa, mutta toimintatapaan kylläkin.
En kerta kaikkiaan halua ymmärtää tällaista peliä. Molemmat ovat kokoomuksen miehiä. Eikö kykypuolue kykene järjestäytymään sisäisesti vai missä mättää? Miksi ei siis tuotu kaupunginhallitukseen sellaisia nimiä jo kättelyssä, jotka voidaan yhteisesti hyväksyä?
Minulle ei riitä selitys, että yhdistyksen vuosikokouksessa voi nousta muitakin nimiä esiin kuin pohjaesityksessä mainitaan. Urheiluhalliyhdistys ei ole mikä tahansa yhdistys. Sen hallinto koostuu usean eri urheiluseuran jäsenistä ja kaupungin valitsemista edustajista. Mielestäni kaikkien osapuolten on kyettävä luottamukselliseen ja avoimeen yhteistyöhön.
On todella harmittavaa, että tilanteessa, jossa kaupunginvaltuusto on juuri hyväksynyt kaupungin tarkennetut omistajapoliittiset linjaukset, sorrutaan moiseen. Ja myös nyt, kun poliittinen uskottavuus on muutoinkin kuntalaisten silmissä heikoimmillaan.
Kaikkien puolueiden ja päätöksentekijöiden tulisikin erityisesti paneutua luottamuksen rakentamiseen, eikä politiikan epäluotettavuuden vahvistamiseen.
Moinen toiminta ei ylikävelyllään pelkästään aliarvio kaupunginvaltuustoa ja -hallitusta, vaan osoittaa julkisesti omien rivien olevan kokoomuksessa pahasti sekaisin. Puolueista voimakkaimmin ehkä juuri kokoomuksen suulla on vaadittu vahvempia omistajapoliittisia otteita.
Missä on kokoomuksen poliittinen vastuu ja oma sisäinen johtajuus? Onko vaarassa uusiutua kymmenisen vuotta piilossa ollut tilanne? Luonnollisesti jokaisella ryhmittymällä on aika ajoin sisäisiä jännitteitä ja vääntöjäkin, mutta tämän kaltaisella julkisella toiminnalla on syynsä ja seurauksensa.
Selviytyäksemme tulevien vuosien kuntahaasteista, tarvitsemme vahvaa ja luottamuksellista yhteistyötä yli puoluerajojen. Henkilökohtaisesti en toivo millekään puolueelle sisäisiä kahtiajakoja. Tehtyä ei saa koskaan tekemättömäksi ja virhearviointeja tapahtuu, mutta avoimuuteen ja rehtiyteen kannattaa vahvemmin nojata.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Ranta-Kartanon asemakaavan kesäkuun puolivälissä täpärästi äänin 30–29. Nyt kaikkiaan 23 valtuutettua ja neljä varavaltuutettua ovat yhdessä valittaneet omasta päätöksestään Kouvolan hallinto-oikeuteen. Valittajat ovat keskustaa lukuun ottamatta kaikista Lahden valtuustoryhmistä, siis kristillisdemokraateistakin ollaan joukossa mukana. Valitus on valitettavaa. Toimenpide ei saa minun hyväksyntääni.
Nyt en ota kantaa valtuustossa syntyneen päätöksen puolesta tai vastaan, mutta valitusta pidän outona ja tarkoitushakuisena – jopa demokratiaa halventavana. Mikäli päätös olisi syntynyt esimerkiksi lainvastaisesti tai valmistelu olisi ollut puutteellista, prosessi olisi oikeutettu. On perin erikoista, että valtuutettu lähtee tekemään valituksen, jos hänen mielipiteensä ei saa demokraattista enemmistöä taakseen.
Herääkin kysymys mistä ihan oikeasti on kysymys. Yksi vaatii kevyempää rakentamista, yksi yleiskaavan avaamista, yksi puistoa ja kuka mitäkin. Lahden Uutisten Portinvartija kirjoitti hyvin näkökulmasta, jota minäkin olen pohtinut. Valituksen laatinut kokoomuslainen pääpukari näyttää nykyään ampuvan lähes kaikkea mikä liikkuu. Uusi valtuutettu haksahtaa helposti innoissaan milloin mihinkin, mutta miksi ihmeessä kokenut poliitikko toimii näin?
Eikö enää tarvitsekaan kunnioittaa demokraattista järjestelmää? Miksei päätöksen jälkeiset "pulinat pois" enää tyydytäkään? Veivataanko tulevaisuudessa päätöksiä valituskierteiden kautta aina uudelleen, jollei juuri oma mielipide saa enemmistön kannatusta? Kuvitellaanko, että näin kotikaupunkimme kasvaa ja kehittyy?
Valituskierre aiheuttaa sen, että todellista rakentamista saadaan odottaa vuositolkulla, niin Ranta-Kartanon kuin matkakeskuksenkin osalta. Herää kysymys, kuka tällaisesta hyötyy. Lahden etu tämä ei ainakaan ole. Eipä aikoinaan esimerkiksi yhden äänen enemmistöpäätöksen yhteydessä, Sibeliustalon rakentamispäätöksestä, tehtailtu valituksia hävinneiden valtuutettujen toimesta.
Sain tänään rohkaisevaa palautetta aiheotsikolla ”Kaikkia ei voi miellyttää”. Erityisesti tänään, kun valtuustossa on äänestyksessä, jo elämääkin suuremmat mittasuhteet saanut, Ranta-Kartanon kaava, olen kiitollinen saamastani viestistä.
Sähköpostin lähettäjän luvalla kerron hieman viestin sisällöstä. Viestin lähettäjä ei halunnut ottaa tämän illan asiasisältöihin kantaa suuntaan eikä toiseen. Hän halusi rohkaista tekemään päätöksiä täysin oman harkinnan näkökulmasta. Hän kertoi arvostavansa sellaisia luottamushenkilöitä, jotka kuulemisten jälkeen tekevät päätöksensä asiapohjaisesti eivätkä nojaa liiaksi julkiseen paineeseen.
Kirjoittaja arvioi politiikan koventuneen uhkausten ja painostusten muodossa. Hänen mukaansa luottamushenkilöllä tulee olla selkärankaa seisoa asioiden takana silloinkin, vaikka uhataan äänten menettämisellä seuraavissa vaaleissa. Koventumiseen en oikein osaa ottaa kantaa, mutta uskon, ettei uhkaus-kiristys-lahjonta ole politiikassakaan mikään uusi ilmiö.
Kokemukseni mukaan politiikassa moitteita tulee herkemmin kuin kiitosta, mutta kiitosta ja tyytyväisyyttä asioiden hoidosta saa myös usein kuulla. Arvostan sitä, että kuntalaiset ottavat rohkeasti yhteyttä ja kertovat näkemyksiään. Vuoropuhelu on tärkeää. Aikaisempiin kausiin verrattuna päätöksentekoprosessit ovat nykyään huomattavasti julkisempia ja kuntalaisilla on mahdollisuus ottaa asioihin kantaa myös virallisten kuulemisten muodossa.
Usein sanotaan, ettei kuntalaisten mielipiteitä oteta riittävästi päätöksenteossa huomioon. Se on osittain totta. Mutta mikä onkaan riittävästi? Ainakaan 100 000 asukkaan kaupungissa ei ole edes mahdollista saada kaikkien äänioikeutettujen kantaa selville käsiteltäviin asioihin. Laajatkaan, esimerkiksi 5-6 000 tuhannen henkilön adressit, eivät kerro koko kaupungin asukkaiden mielipidettä, eikä kaikki äänestäjäni ole jokaisesta asiasta samaa mieltä.
Olisiko tulkittavissa, että joku tietty prosenttiosuus edustaa koko väestöä? Vai eikö niillä mielipiteillä, joita ei ääneen tai adresseissa lausuta, ole väliä? Siitä olen vakuuttunut, että koko päätöksentekojärjestelmä ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen vaatii kehittämistä.
Monille näyttää olevan vaikeaa hyväksyä sitä, ettei aina ole olemassa täysin oikeaa ja kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Myöskään omasta kannasta poikkeavaa mielipidettä ei ole viisasta tuomita vääräksi. Ei ole kenenkään etu lietsoa epäluottamusta valmisteluvastuuta kantavien virkamiesten, päätöksiä tekevien luottamushenkilöiden ja muiden kuntalaistenkaan kesken.
Niin kauan, kun selkeästi parempaa järjestelmää ei ole olemassa, kannatan parlamentaarista edustuksellisuutta. Kannatan demokratiaa ja myös suoraselkäistä päätöksentekokulttuuria senkin uhalla, ettei kaikkia voi miellyttää tai äänimäärä ei seuraavissa vaaleissa riittäisi uudelleen valintaan.
Tämänpäiväinen UusiLahti -lehti provosoi minua kirjoittamaan muutamia ajatuksiani julki Ranta-Kartanon kaavasta. Tai oikeastaan provosoiduin jo eilen saamastani puhelusta, jossa alueen säilyttämisen puolesta nettikeräyksen perustaja kyseli minulta mitä terveisiä haluan välittää toriväelle. En yleensäkään harrasta ajatusteni viestittämistä välikäsien kautta, koska asiat saattavat muuntua ja värittyä matkan varrella alkuperäisestä.
Nykyiset Ranta-Kartanon linjaukset tyydyttävät minua ja olen valmis hyväksymään asian etenemisen ensi maanantain valtuustossa.Toistakymmentä vuotta olen seurannut alueen kaava- ym. käsittelyvaiheita, enkä toivo asiaa vatkattavan enää vuosikausia. Vaikeistakin asioista täytyy kyetä tekemään päätöksiä, eikä niitä ole viisasta roikottaa valmistelussa enempää. Jo lailliset valitusajat venyttävät riittävästi varsinaisen rakentamisen aloittamista, ja pidän tärkeänä, etteivät päätökset siirry jälleen seuraavalle valtuustolle.
Nyt vaaditaan valmisteluun aikalisää ja jopa kokonaan kaavan hylkäämistä. En yhdy kumpaankaan vaatimukseen. En usko, että kaikkia tyydyttävää ratkaisu kyetään synnyttämään ajankaan kanssa ja alueen nykyisellään säilyttäminen olisi mielestäni itsekäs virhe.
Syntyperäisenä lahtelaisena en kykene parhaalla tahdollanikaan näkemään niin merkittäviä maisema- ja kulttuuriarvoja, joiden perusteella Ranta-Kartanon alue tulisi säilytettää ennallaan. On myös vaikea kuvitella, että alueesta voisi muodostua koko kansan olohuone rakentamalla vain osittain.
Vaikka esitettävä kaavaratkaisu ei kaikilta osin vastaakaan täysin omaa näkemystäni, se on jalostunut hyvin kehityskelpoiseksi vuosien prosessissa. Peruutuspeiliin tuijottaminen esim. arkkitehtikilpailun vaiheista ei saa minulta sympatiaa. Katse pitää olla tässä, nyt ja tulevaisuudessa.
Kaavassa ei kosketa puistoihin ja puustoon, joten hyvä ympäristö säilyy. Aluetta ympäröi Fellmannin puisto, Kariniemi, Teivaan mäki ja Kisapuisto kenttineen. Avaruutta puolustettaessa, näkymä järvelle halutaan säilyttää. Kysyn kenen näkymät. Ainakin jalkaisin liikkuessa täytyy mennä aika lähellä rantaa nähdäkseen vettä.
Olen juuri sitoutunut uuteen valtuustossa hyväksyttyyn kaupungin strategiaan. Ranta-Kartanon kaavaesitys on strategian mukainen.Rakentaminen tiivistää kaupunkirakennetta, joka parhaimmillaan voi vähentää yksityisautoilun tarvetta ja auttaa kehittämään myös joukkoliikenteen järjestelmiä ja tarjontaa. Palvelujen ja puistoalueiden läheisyyteen rakentaminen on mitä kannatettavinta.
Kaava ottaa myös osin muihin alueemme suunnitelmiin kantaa, jota pidän hyvänä. Ranta-Kartano on osa keskustaa ja sen kehittämissuunnitelmia, samoin matkakeskushanke on merkittävässä asemassa kokonaisuuden toimivuuden suunnittelussa. Katson, että on kyettävä hahmottamaan useita isoja kokonaisuuksia samanaikaisesti, jotta saadaan aikanaan hyvin toisiinsa niveltyviä ratkaisuja aikaisiksi.
On luonnollista, että kaavoitusasiat herättävät tunteita ja mielipiteitä. On hyvä, että syntyy keskustelua. Turhan usein avoin keskustelu vain tuppaa muuttumaan väittelyksi ja eri tavoin ajattelevien syyllistämiseksi. Itse en halua aliarvioida yhdenkään kuntalaisen tai valtuustokollegan mielipidettä. Katson, ettei tässäkään asiassa ei ole yhtä ainoaa tai täysin väärää ratkaisua. Erilaisten mielipiteiden taustalla on näkemys- ja painotuseroja ja niihin jokaisella kuntalaisella sekä myös päättäjällä on täysi oikeus.
Parlamentaarinen edustuksellisuus ja demokratia puhukoot ensi maanantaina.
Keskustan Verkkoapilan mukaan Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen arvosteli tänään puolueita siitä, ettei kukaan uskalla esittää talouskriisistä huolimatta mistään palveluista luopumista.
Kietäväinen sanoi, ettei hän halua tehdä konkreettisia leikkausesityksiä, koska eduskunnassa on 200 savikiekkoampujaa, jotka räiskivät jokaisen esityksen alas. Hän toivoo, että jos poliitikot evät pysty tekemään päätöksiä kuntien tehtävien purkamisesta, niin ainakin niiden joustavuutta tulee voida lisätä.
Tästä on kuntapäättäjänä helppo olla samaa mieltä. Rankkaa luopumisen tuskaa kannetaan. Ei ole helppoa myöntää julkisesti, että nykyinen tilanne on monella tapaa mahdoton yhtälö. On ymmärrettävää, että palvelujen toivotaan säilyvän eikä laadusta saisi tinkiä. Säästötalkoot ja toimintojen priorisointi ovat kuitenkin edessä.
Valtiovarainministeriö on käynnistämässä Kuntaliiton kanssa ns. normitalkoita, joissa käydään läpi kuntien toimintaa koskevaa lainsäädäntöä joustavuuden lisäämiseksi. Saas nähdä irtoaako mitään muita vaihtoehtoja tuleviin esityksiin kuin ryhmäkoot ja erilaiset kelpoisuusvaatimukset.
On aika kiittää, syyskausi on pulkassa. Kauden viimeinen kaupunginhallituksen kokous saatiin eilen illalla päätökseen – työskenneltyämme liki viisi tuntia.
On ollut ilahduttavaa huomata, miten teidän, blogini lukijoiden määrä, on jatkuvasti kasvanut kuukausittain useilla kymmenillä lukijoilla.
Olen myös saanut teiltä paljon postia kuluneen vuoden aikana - kommentteja, pyyntöjä, ohjeita ja kannustuksia. Kiitän niistä kaikista. Juuri sen kaltaista vuorovaikutusta kuntapäättäjä tarvitseekin työnsä tueksi. Toivon, että olen osaltani osannut olla apuna silloin, kun sitä on tarvittu.
Syksy on ollut antoisa ja vaiherikas, edessä uusi vuosi ja kuntapäätöksenteon haasteellinen nelivuotiskausi. Nyt on aika hiljentyä joulun viettoon ja viettää samalla myös jokunen nettivapaa päivä.
Toivotan sinulle oikein rauhaisaa joulua!
ANNA HYVÄN KIERTÄÄ
Poika istui ulkona ja oli lähes epätoivoinen. Hänellä ei ollut rahaa äidin lahjaan. Siitä lähtien kun isä oli kuollut, perhe oli kituuttanut äidin apuhoitajan palkalla, eikä siitä riittänyt paljonkaan taskurahaa. Siitä huolimatta hänen muut sisaruksensa olivat saaneet aikaiseksi upeat lahjat hänelle. Mutta hänellä ei ollut yhtään rahaa. Se ei ollut reilua!
Poika pyyhki kyyneleet silmistään ja käveli kauppa- kadulle. Upeita näyteikkunoita toisensa jälkeen. Oli jo pimeää ja poika kääntyi takaisin päin. Samassa hän huomasi jotain kiiltävää jalkakäytävällä: kolikko! Poika oli pyörtyä onnesta tämän aarteen löydettyään ja käveli lähimpään liikkeeseen.
Pojan innostus katosi nopeasti kun myyjät sanoivat, ettei kolikolla saisi mitään. Lopulta hän meni kukka- kauppaan. Hän ojensi kolikkonsa ja kysyi saisiko hän ostettua tällä kolikolla kukan äidilleen joululahjaksi. Kukkakauppias katsoi poikaa ja tämän kymmenen sentin kolikkoa. Hän laittoi käden pojan olalle ja sanoi: ”Odota hetki, katsotaan mitä voin tehdä.”
Pitkältä tuntuvan ajan kuluttua kauppias palasi. Hänellä oli upea kimppu punaisia ruusuja, jotka oli sidottu kauniisti hopeisella nauhalla.
Pojan sydän melkein pysähtyi kun kauppias asetteli kimpun pitkään valkoiseen laatikkoon ja sanoi sitten: ”Se olisi sitten kymmenen senttiä, nuori mies.” Poika ei ollut uskoa onneaan ja ojensi epäröiden kolikkonsa. Kauppias vaistosi pojan hämmennyksen ja selitti: ”Sain sattumalta halpoja ruusuja ja ne menisivät pilalle joulun aikana…” Lopulta poika uskoi, että tämä oli tosiaankin totta ja otti vastaan laatikon. ”Hyvää joulua, poika”, kauppias toivotti.
Pojan lähdettyä kauppiaan vaimo tuli takahuoneesta. ”Kenen kanssa sinä puhuit, ja missä on se kimppu, jonka äsken teit?” Omistaja katsoi pitkään ikkunasta ja räpytteli kosteutta silmistään. ”Tänä aamuna minulle tapahtui jotain merkillistä”, mies sanoi. ”Kun olin avaamassa liikettä, kuulin äänen, joka sanoi, että minun on laitettava syrjään kaksitoista parasta ruusuani erikoislahjaa varten. Ihmettelin moista ajatusta, mutta tein kuitenkin niin. Ja sitten juuri äsken sisään tuli pieni poika kolikkokädessään ja halusi ostaa kukkia äidilleen.”
”Kun katsoin poikaa näin itseni monia vuosia sitten”, kauppias jatkoi. ”Kerran minäkin olin pieni poika, jolla ei ollut rahaa ostaa äidille lahjaa. Silloin eräs parrakas mies tuli luokseni ja sanoi haluavansa antaa minulle kymmenen rahaa äidin lahjaan. Kun tänään näin sen pojan, tiesin kenen ääni oli puhunut minulle aamulla. Ja siksi annoin kymmenellä sentillä tusinan parhaita ruusujani.”
Unto Räsänen kirjoittaa päivän ESS:ssa ”Rikkomuksista vaiettiin” otsikolla, joka provosoi kommentoimaan. Ensinnäkin jo kirjoituksen otsikko on ikävän tarkoitushakuinen ja myös virheellinen. Asiassa, johon kirjoittaja viittaa, ei missään käsittelyn vaiheessa ole toimittu vaikenemalla, vaan pyrkimällä antamaan julkisuuteenkin oikeaa ja oikea-aikaista tietoa.
Kysymykseen ”Onko kaupungin johto syyllistynyt virkavirheeseen?”, on helppo vastata. Ei siis kaupunginjohto vaan kaupungin intendentti Tuomas Kindberg on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa, josta hän on myös saanut virallisen varoituksen. Mikä on Kuntalain mukaan kovin mahdollinen rangaistus irtisanomisen lisäksi, eikä sitä rehellisyyden nimissä voi tulkita ”kaupunginjohtajan veljelliseksi varoitukseksi”. Sivutoimiluvista ja työaikana matkustamisesta on siis aina sovittava työnantajana toimivan esimiehen kanssa, tämä olkoon opiksi meille jokaiselle.
”Palkatun toimenhaltijan rikkomukset ovat olleet johdon tiedossa jo pitkän aikaa, mutta mihinkään toimenpiteisiin ei kuitenkaan ryhdytty, ennen kuin asia tuli julkisuuteen.” Tämäkään ei pidä paikkaansa. Asiaan puututtiin heti, kun se tuli esiin - siis ennen mediajulkisuutta. Se, että asian selvittäminen ja viralliset kuulemiset vievät oman aikansa, ei luulisi aiheuttavan moitetta. Eikö 2000-luvulla olekaan enää voimassa sanonta: ensin asia tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Asian käsittely on siis edelleen kesken. Kaupunginhallitus arvio vielä kerran 22.12. kokouksessaan, onko rangaistus ollut riittävä asian vakavuus huomioon ottaen.
Koko jupakassa itseäni kaupunginhallituksen jäsenenä on harmittanut moni asia. Jo tapahtunut virkamiehen virkavirke työssään on itsessään kovin valitettavaa, mutta nämä lähes mestaukseen tähtäävät tuomaroinnit jaksavat hämmästyttää. Kenen edunmukaista oli tarkastuslautakunnan lähteä hötkyilemään asiassa, vaikka tieto käsittelyjärjestyksestä ja keskeneräisyydestä oli tiedossa. Mitä tällä tavoiteltiin – ei mielestäni ainakaan oikeutta ja kohtuutta eikä kaupungin etua.
Koska olen saanut asian johdosta paljon sähköpostia, tulkoon myös näin julkisesti todettua, etten henkilökohtaisesti voi missään olosuhteissa hyväksyä virheiden ja laiminlyöntien lakaisua maton alle. Mutta, koska kukaan ihmisistä ei ole virheetön eikä täydellinen, kannatan aina kohtuutta. Virheistä pitää maksaa ja niistä pitää oppia. Jos luottamus menee, on luottamus mahdollista palautua vain toimimalla jatkossa oikein. Ja tämä mahdollisuus tulee mielestäni sallia meistä jokaiselle – myös intendentti Tuomas Kindbergille.
Kolmisenkymmentä Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijaa marssi eilen puolen päivän jälkeen Lahden kaupungintalolle. Opiskelijat olivat valtaamassa kaupungintaloa, kuten kahdeksassa muussakin opiskelukaupungissa.
He olivat kutsuneet valtuustoryhmien puheenjohtajat koolle ja halusivat muistuttaa kuntavaalien alla päättäjiä kärkitavoitteistaan: 1. Opiskelija-asuminen 2. Joukkoliikenne opiskelijan näkökulmasta 3. Terveydenhuolto
Ennakkoon opiskelijat olivat kertoneet, että he valtaavat kaupungintalon. Mitään sellaista ei kuitenkaan yritetty, tapahtuma oli rauhallinen ja keskusteleva.
Opiskelijoita tuntui itseään hieman harmittavan heidän vähäinen joukko, onhan Lahden ammattikorkeassa sentään yli 5000 opiskelijaa. Kieltämättä minäkin arvelin mielenosoituksen saavan liikkeelle laajan joukon, ainakin 200-300, mutta hyvä näinkin.
Kuvassa äärimmäisenä vasemmalla Jukka Åman, joka hoiti kyselyt ja juonnot. Vastaamassa vasemmalta Ulla Vaara (sdp), Vuokko Kautto (vas), Leena Mantere (kd), Marja Keto (kesk) ja megafoni kädessä Kirsti Vaara (vihr). Kuva: Aleksi Mäntylä
Illaksi kiiruhdin vaalitenttiin, jonka oli kutsunut koolle Lahden Yrittäjät. Tilaisuudessa edustimme Knuuttilan Vesan kanssa kristillisdemokraatteja. Keskustelun aiheiksi oli rajattu: keskustan kehittäminen, Ranta-Kartanon kaavasuunnitelma, matkakeskus, toriparkki sekä eteläisen sisääntuloväylän nelikaistaistamisen aikataulu. Pääosin näkemykset olivat hyvinkin yksituumaisia, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Nähtäväksi jää miten ajatukset jalostuvat, jos koko vaalitentissä ollut joukko tulisi valituksi valtuustoon.
Yrittäjille on tärkeää saada kaupunginvaltuustoon yrittäjyyttä arvostavia edustajia, ja kääntäen ajatellen: menestyvä kaupunki on yrittäjäystävällinen. Kristillisdemokraateissa tämä on oivallettu. Oli ilo kertoa, että KD:llä on asiaan perehdytty tosissaan ja olemme myös laatineet Yrittäjäystävällinen kunta –ohjelman ehdokkaittemme kampanjoinnin tueksi. Leikkimielisesti lupasin myös lainata omaa opustani demareille, koska heillä ei paneeliedustajansa toiveen mukaan yrittäjäohjelmaa vielä ole.
Tänään tutustuimme kaupunginjohtajan julkistamaan talousarvioon vuodelle 2009, joka piti sillään myös erilaiset variaatioennusteet taloussuunnitelmavuosista 2010-11.
Ensi vuoden talousarvioesitys pitää kiinni nykyisestä palvelutarjonnasta ja jopa parantaa sitä siellä, missä tarve on suurin:
Vanhusten palveluasuminen ja kotihoito: Kilpiäisten palvelukeskus valmistuu.
Ennaltaehkäisevät palvelut ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen: lisäpanostusta terveysneuvontaan sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon.
Kouluihin lisää opinto-ohjaajia, kuraattoreja ja koulupsykologeja. Tuntikehys pysyy ennallaan ja lisäryhmiä perustetaan.
Uusia päivähoitopaikkoja 130, uudet päiväkodit Mukkulaan ja Saksalaan.
Kouluja remontoidaan, ensiksi Kärpänen 2009–2012 ja sitten Möysä, Lotila, Liipola ja Mukkulan yläkoulu.
Lisää rahaa linja-autojen lipputukeen ja pyöräteihin.
Teatterin näyttämötekniikan uusiminen saadaan päätökseen syksyn alkuun ja Sibeliustalon toimintoja parannetaan keittiön laajennuksella.
Lahti käy kohti laskusuhdannetta pitämällä palvelunsa pääosin nykyisellään ja jopa parantamalla niitä siellä, missä tarve on huutavin. Konstit ovat nyt tarpeen, sillä tulevaisuus on täynnä epävarmuutta. Kuihtuva vuosikate ei vastaa valtuuston strategiapäätöstä eikä riitä alkuunkaan rahoittamaan isoja investointeja. Lahti joutuu taas turvautumaan lainatiskille.
Menojen kasvun hillitseminen aikojen huonontuessa edellyttää kärsivällisyyttä, paniikkiratkaisut ja äkkijarrutukset on kyettävä estämään. Tuottavuuden parantaminen toimintatapoja muuttamalla on aivan välttämätöntä.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KTL) tuore selvitys kertoo kuntien sosiaali- ja terveystoimen potevan jo nyt työvoimapulaa. Julkisen sektorin palvelualojen työvoimapulan kääntöpuoli on yksityisen sektorin mittavat joukkoirtisanomiset. Onko Suomi tulossa jälleen yhteen historialliseen käännekohtaansa?
Liki puolet kunnallisten vakanssien työvoimavajeesta johtuu siitä, että vakansseihin ei ole saatavilla pätevää henkilöstöä. Erityisesti pulaa on pätevistä erityislastentarhanopettajista, sosiaali- ja erityissosiaalityöntekijöistä ja puheterapeuteista.
Pitkälle koulutetun työvoiman puute on vajeesta kuitenkin vain puolet. Lukumääräisesti eniten työvoimavajetta oli kunta-alan muutoinkin suurissa ammattiryhmissä kuten lähihoitajien, perushoitajien, lastenhoitajien ja kodinhoitajien ryhmässä, tosin myös sairaanhoitajien ja erikoissairaanhoitajien ammattiryhmässä.
Tilanne on todella haastava. Sellainen hoivayhteiskunta, joka vain siirtää yhteisiä varoja taskusta toiseen, ei voi olla terve. Jostakin täytyy syntyä lisäarvoa. Tuo lisäarvo voi syntyä ainoastaan viennistä.
On siis kyettävä huolehtimaan riittävistä panostuksista koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä elinkeinoelämän muihin edellytyksiin aina infrastruktuurista alkaen. Lisäksi olisi kyettävä ennustamaan, mitkä ovat ne alat, joilla Suomi tulevaisuudessa pärjää yhä globalisoituvassa maailmassa.
Ja samanaikaisesti on voitava varata riittävästi resursseja lakisääteisten palvelujen turvaamiseen, kenties niukkenevankin julkisen rahoituksen oloissa. Siinäpä on tuleville kuntapäättäjillekin pähkinöitä purtaviksi.
Kaupunginvaltuutettu Seppo Koskisen (sdp) kirjoitus 8.9. päivän Etlarisa oli kovin murheellista luettavaa. Olen muutamasta asiasta vahvasti eri mieltä. Tulkoon heti todettua, että niin Sepon kuin minunkin näkemykseni perustuvat henkilökohtaisiin ja vain yhden ihmisen kokemuksiin. En myöskään halua vähätellä kenenkään tunteita, joille toivon löytyvän muitakin purkupaikkoja kuin yleisönosasto.
Kirjoittaja sivusi niin puolueiden vaaliohjelmia, vaalimainosteemoja kuin luottamushenkilöidenkin vaikutusmahdollisuuksia. Siitä olen samaa mieltä, ettei uutena valtuutettuna välttämättä voikaan tietää miten tarkkaan ottaen asioihin voidaan päätöksenteossa vaikuttaa. Mutta kirjoituksesta saattoi saada liian yksipuolisen kuvan vaikutusmahdollisuuksista. Päätöksentekojärjestelmiä on toki aika ajoin syytä arvioida ja muuttaa toimimattomia tapoja. Äänestäjien ja uusien ehdokkaiden niskaan kuitenkaan ei ole viisasta vierittää omia pettymyksiään.
Kahdeksan vuoden kokemukseni perusteella valtuutetun vaikutusmahdollisuudet ovat ”kumileimasin” – mainettaan huomattavasti paremmat. On syytä tiedostaa, että päätöksenteon suuntaan vaikutetaan useilla foorumeilla, ei pelkästään valtuuston kokouksissa. Tärkeitä kanavia ovat asioiden valmistelun eri vaiheissa lautakunnat, työryhmät, seminaarit yms. On hyvin pitkälle kiinni luottamushenkilön omista ominaisuuksista ja valmiuksista miten tulee kuulluksi. Poliittinen työ vie aikaa. Se vaatii asioihin paneutumisen lisäksi kärsivällisyyttä, malttia, neuvottelutaitoja ja – haluja.
Kirjoittaja kysyi myös, ”missä on todellisuuden taju, järjellinen ymmärrys ja tahto panna asiat parempaan järjestykseen”. Puolueiden vaaliohjelmistahan luulisi näitä ominaisuuksia löytyvän. Edellyttäen toki, että nämä ohjelmat on laadittu toteuttamistarkoituksella eikä mainoskikkailuiksi. Kuulostaa kieltämättä hieman oudolle, jos valtuutettu ei syystä tai toisesta voi itse uskoa oman viiteryhmänsä ohjelmiin.
Siinä olen taas kirjoittajan kanssa täysin samaa miltä, ettei asioita paranneta unelmoimalla tai turhia toiveita lietsomalla. Mutta omaa uskoani en ole menettänyt. Asioiden kulkuun vaikutetaan työtä tekemällä, ei valittamalla. Lisäksi olen huomannut, ettei suuri ole aina oikeassa eikä pieni aina väärässä. Yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia. Haluankin kannustaa kuntalaisia vaikuttamaan äänestämällä ja rohkaista kaikkia uusia ehdokkaita - luottamushenkilön työ on tärkeää ja mielekästä.
Saan silloin tällöin postia aiheesta: miksi olen valinnut puolueekseni KD? Liekö vaalien läheisyys vai mikä, nyt on ilmaantunut sähköpostiini useita yhteydenottoja aiheina uskonnon ja politiikan yhteiselo. Päätin pohtia asiaa hieman myös blogissani. Toki olen vastannut kysyjille suoraan, mutta tulkoon osa vastauksista julki, jos ne vaikka sattuisivat kiinnostamaan sinuakin - blogini lukija.
Usein todetaan, että uskonto ja politiikka kuuluvat erilleen ja piste. Näinhän me Suomessa hyvin herkästi olemme tottuneet ajattelemaan. Joitakin reunaehtoja on silti syytä pohtia hieman pintaa syvemmältä.
Jos uskonnon ja politiikan erottaminen tarkoittaa sitä, että puoluepoliittisia rajalinjoja ei pidä tuoda kirkkoihin ja seurakuntiin, olen sydämestäni samaa mieltä. En haluaisi kokea puoluepoliittista jaottelua kirkon penkissä vaan pikemminkin yhteyttä kaikkien kesken – niidenkin, jotka ajattelevat politiikasta eri tavalla.
Yksi asia on mielestäni myös erikoista. Moni on innokkaasti tuomassa puoluelistoja kirkkovaaleihin, vaikka usein samat henkilöt ovat toisaalla varoittamassa politiikan ja uskonnon sekoittamisesta.
Jos uskonnon ja politiikan erottaminen ymmärretään niin, että kirkkojen ja seurakuntien sisäiset oppikysymykset pitää ratkaista kirkoissa ja seurakunnissa, olen tässäkin samaa mieltä. Minusta on hämmentävää se, että jopa ministerien suulla kirkkoja vaaditaan oppikysymyksissään noudattamaan poliitikkojen tahtoa? Uskonnon ja politiikan erilleen lukemisen ymmärrän siten, että kirkkojen tulee keskittyä perustehtäviinsä. Evankeliumin julistaminen ja lähimmäisten auttaminen on oman näkemykseni mukaan kirkon perustehtäviä.
Jos uskonnon ja politiikan erottamisella taas ajatellaan sitä, että meidän pitäisi unohtaa kristillisen arvopohjan merkitys kansamme ja koko Euroopan menestymiselle olen vahvasti eri mieltä. Kristillinen arvomaailma on usein edistänyt ratkaisevalla tavalla ihmisten yhdenvertaisuutta, sillä onhan jokainen ihminen kristinuskon sanoman mukaan arvokas.
Uskonnon ja politiikan erottaminen ei myöskään voi merkitä sitä, että antaisimme yksin ateistiselle fundamentalismille yhteiskunnallisen tiennäyttäjän roolin. Jäljet idässä ovat äärettömän karut.
Eikä se voi merkitä sitäkään, että kristitty päättäjä joutuisi kätkemään arvonsa ja innoittavat lähtökohtansa. Päinvastoin. Kristilliset arvot ovat mielestäni ymmärrettävä yhteiskunnallisesti rakentavaksi voimavaraksi. Poliittisten päätösten takana on tärkeää nähdä ihmisen kasvot.
”Kokoomuslaisen opin” saaneena olen siis valinnut poliittiseksi vaikutuskanavakseni Kristillisdemokraatit. Mielestäni poliittiseen toimintaan voi aidolla ja rehellisellä tavalla liittyä välittämisen henki, rakkaus omaan kotiseutuun ja oman kansan hyvää tulevaisuutta puolustava tahto.
Kesäkuussa valmistunut aluehallinnon aluejakotyöryhmän raportti puhututtaa ja syystäkin. Virkamiesvalmistelussa ollut ALKU-hanke eli aluehallinnon kehittämishanke jakautuu ELLU:un ja ALLU:un. Tässä selvityksessä Päijät-Häme liitettäisiin laajemmassa aluejaossa Kanta-Hämeen kanssa Pirkanmaahan. Esitys on monilta osin ongelmallinen.
Eilinen päivä meni pitkälti Päijät-Hämeen suuntautumisvaihtoehtojen pohdinnassa eri foorumeilla. Hankkeen aikataulu osoittautuu jälleen kerran jo alkumetreillä kovin tiukaksi. Raportti siis valmistui kesäkuussa ja syyskuun puolessa välissä maakuntien liitot antavat lausuntonsa. Elokuun aikana tulee kunnissa käydä perustavaa laatua oleva keskustelu ja muodostaa kunnan kanta, joista pyritään maakuntaliitoissa sorvaamaan koko maakunnan yhteinen tahtotila.
Ehtiikö siinä ajassa poliittinen luottamusjoukko käydä aidosti pohdintaa oman maakuntansa tulevaisuuden parhaaksi. Vai onko luotettu siihen että kunnissa ja maakunnissa annetaan sokeasti ratkaisuvalta pois omista käsistä.
Kun aluehallintoa järjestellään maassamme uusiksi, on Lahden näkövinkkelistä olemassa kaksikin strategisesti mielekästä suuntautumisvaihtoehtoa.
Ensimmäinen on pääkaupunkiseutu, jonne Lahdella ja koko maakunnalla on valtaosin luonnollisia yhteyksiä. Tulevaisuudessa metropolialueeseen integroitumisen merkitys vain kasvaa. Toinen vaihtoehto on etsiä kumppaneita, joiden strateginen asema suhteessa pääkaupunkiseutuun on samanlainen kuin Päijät-Hämeen. Näitä ovat esimerkiksi Kanta-Häme ja Kymenlaakso.
Pidän Päijät-Hämeessä vallalla ollutta tapaa viisaana; emme ole voimakkaasti sulkeneet julkisissa keskusteluista mitään vaihtoehtoa pois. Nyt on kuitenkin yhteisen tahdonmuodostuksen aika, eikä sitä ole hukattavaksi. Myöskään sooloiluun ole varaa, valtionhallinnossa ei yksittäisten kuntien kannat paljon paina. Maakunnan yhteistä näkemystä tarvitaan.
Toisinaan tuntuu kuin politiikka olisi lyhenteillä kikkailua - pelkkää aakkossoppaa. On Allua ja Ellua. Onkin siis aiheellista kysyä: jos Allu ja Ellu toteutuu, loppuuko Elli?
Tänään tutustuimme kaupunginjohtajan julkistamaan talousarvioon vuodelle 2009, joka piti sillään myös erilaiset variaatioennusteet taloussuunnitelmavuosista 2010-11.