Blogikirjoituksia



Siirry arkistosivulle »

Uutisia

27.8.2010
Sinfonia Lahdelle ja Rajattomalle platinaa Queen-levytyksestä
Lue lisää » 26.8.2010
KD:lta ihmisläheinen ja menoja säästävä vaihtoehtobudjetti
Lue lisää » 25.8.2010
Velaksi ei voi elää
Lue lisää »

Satunnainen kuva

Maukasta ja terveellistä

Sunnuntai 28.2.2010

Ruoka puhututtaa. Olen saanut useita yhteydenottoja kasvisruoan lisäämisen puolesta ja vastaan. Monenlaisia tuntoja on asia herättänyt. Valtaosa mielipiteistä on ollut myönteisiä, mutta huoltakin kasvipäivän suositus on aiheuttanut.

Esiin on nostettu suurimpana huolena ruoan maku tai paremminkin mauttomuus, jolloin on vaarana, että kasvipäivänä jätetään ruokailu väliin tai korvataan pikaruoalla. Toiseksi eniten on kannettu huolta ruoan terveellisyydestä. Asennevastaisuutta ilmenee myös jonkin verran, ja se onkin sitten ihan oma juttunsa.

Nykyisillä kouluruokailun määrärahoilla ravintoarvoiltaan terveellisen ruoan valmistaminen on haasteellista, mutta sen verran olen lahtelaiseen kouluruokaan perehtynyt, etten kyllä moittimaan pääse.

Terveellisyys ei katoa, jos kasvisten määrää lisätään joko kasvispäivällä tai muutoin. On kuitenkin muistettava, ettei kasvisruoka ole ruoka, josta vain kala tai liha on otettu pois, ja kenties korvattu soijalla.

Suomalainen syö kasviksia vain puolet EU:n keskiarvosta. Meidän vihannesten ja hedelmien käyttö on huomattavasti Maailman terveysjärjestön WHO:n asettamaa 400 gramman päivätavoitetta alhaisempaa.

Suomalaisten lihankulutus on sen sijaan noussut 7o-luvun alusta noin 30 kiloa henkeä kohden (vuonna 2007 76 kg lihaa). Eli jos kaksikin ateriaa viikossa vaihdetaan lihattomiksi, ei päästäisi vielä 70-luvun suomalaiselle kulutustasolle.

Olen kyselijöiden kanssa samaa mieltä, että maukasta ruoan tulee olla. Muutoinhan se jää syömättä, eikä se liene tarkoitus. Monipuolista ja terveellistä kasvisruokailua voi kuitenkin hyvin lisätä, sehän antaa mainiosti myös haastetta henkilökunnalle kehitellä maukkaita kasvisreseptejä.

Avainsanat: kouluruokailu