Sunnuntain syysfiilis

Sunnuntai 22.8.2010

Aamut ovat jo viileitä ja hallayöt yleistyvät iltojen pimentyessä. Syksy hiipii jo sen verran lähelle, että on syytä kaivaa pitkähihaista kaapin perältä. Syysateisiin on myös hyvä varautua ajoissa. Se aamu, jolloin tuuli riepoo ja sade piiskaa, yllättää aina. Varaston peränurkasta on otettava sateenvarjot ja muut sadevarustukset hollilleen.

Koulut, opiskelut ovat alkaneet ja suurimman osan kesälomat loppuneet. Huomaan, että parin työviikon jälkeen alkaa arki vihdoin sujua ja maistuakin. Reilu kuukauden mittainen loma on tehnyt tehtävänsä. Jos paluu arkeen on vaatinut erityisponnisteluja, niin eikös se kertone siitä, että mieli on rentoutunut ja loma onnistunut.

Tänä syksynä aion nauttia pimenevistä illoista. Sytyttelen pihan lyhdyt ja tuikut iltaisin. Istun saunan jälkeen parvekkeella, hyttyskynttilöiden saartamana, niin pitkään kuin suinkin tarkenee - vilustumatta. Seurailen oravien ja rusakoiden turkin vaihtumista.

Haen, kuin jäähyväisiksi kesälle, pihlajanoksia marjaterttuineen olohuoneen koristukseksi. Viritän kyntteliköt myös sisällä. Lempeässä elokuun hämyssä tuntuu soivan hiljainen sävel: ”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa…”

Ihku elokuu

Maanantai 9.8.2010

Vaikka säävaihtelut ovat olleet lähipäivinä ajoittain aika moiset, on elokuu silti niin ihana kuukausi. Erityisesti tänä vuonna, kun saimme kokea näin poikkeuksellisen lämpimän kesän. Tunnelmalliset, samettisen lempeät yöt ja päivien lämpö tekevät elokuusta yhden parhaista kuukausista vuodessa.

Kypsyvät marjat ja hedelmät sekä metsän sienisato lisäävät elokuun houkuttelevuutta. Ja nyt on vihdoin saatu jo sadettakin. Kuivan luonnon kannalta olisi tietty ollut parempi, jos olisi hiljalleen sataa tihuttanut useamman päivän tasaiseen tahtiin.  

Mutta, hyvä näinkin. Kunhan noilta syöksyvirtauksilta, peltikattoja irti repiviltä ja puita luokille vetäviltä myrskytuulilta, jatkossa vältyttäisiin. Elokuussa siis herkutellaan ainakin kantarellijuustokastikkeella paistetun kalan kanssa ja pidetään rapukekkereitä illan hämyssä.

Sadetta odotellen...

Keskiviikko 21.7.2010

…vaan ei kaivaten. Meneillään on naistenviikko, jolloin joka päivä on naisen nimipäivä. Tänään onnitellaan Johannaa, Hannaa, Jenniä, Jennaa, Jonnaa, Hannelea, Hannea ja Joannaa. Huomenna juhlii lisäkseni Matleena, Leeni ja Lenita.

Loppuviikosta, ennen Jaakon kivien viskomista, on vielä vuorossa Olga ja Oili sekä Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja.

Naistenviikko alkoi muotoutua jo keskiajalla, kun samalla viikolla vietettiin kahden pyhimyksen, Pyhän Maria Magdalenan ja Kristina-neitsyen merkkipäivää. Myöhemmin samalle viikolle tuli myös muita naisten merkkipäiviä. Nyt allakassa on naistenviikolla kaikkiaan 32 nimeä. Tällä viikolla nimipäiväänsä viettää noin 635 000 suomalaista naista.

Muinoin naistenviikon säätä seurattiin hyvin tarkkaan, ajoittuihan se heinäntekoaikaan. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, koska naiset ovat kovia itkemään. Sananlaskuissa syy sateeseen laitettiinkin nimipäivänviettäjän tiliin, esimerkiksi seuraavasti: ”Mataleena itköö mielellään” tai ”Reeta pissii pirahuttaa”.

Kevyesti keskellä päivää

Tiistai 13.4.2010

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta väistämättä tulee seurattua Keskustapuolueen puheenjohtajuuskisaa. Mielenkiintoa lisää lähestyvä puoluekokous, joka pidetään kotikaupungissani kesäkuussa.

Tarjolla on neljä kandidaattia, varsin pieni joukko. Mauri ja Paavo, kuusikymppisiä miehiä kaksin kappalein, yksi nuorempi lähes tuntematon mies nimeltä Timo sekä Mari.

Puheenjohtajuus ei vaikuta olevan kovin haluttu pesti, jos arviopohjana käyttää kieltäytyjien listaa. Luulisi kokeneiden poliitikkojen kilvan tavoittelen paikkaa, mutta ei. Elämme vaikeita aikoja.

Vanhanen vetäytyy hommasta kesken kaiken. Jäätteenmäki ei lähde uuteen yritykseen, vaikka Bjarne Kalliskin jo ehätti laittamaan poliittisen arviokykynsä peliin Annelin mukaan ilmoittautumisen puolesta.

Lehtomäki teki poliittisen karriäärinsä totaalisimman u-käännöksen, vaikka hänen menestystään pidettiin lähes ´satavarmana´. Sivustakatsojan roolista käsin, Kimmo Tiilikaisen ikä, kokemus ja imago olisivat ehkä olleet kannatuksen mittauttamisen arvoisia, mutta miespä sanoi, ei.

Mari sekä Mauri näyttävät kiertueen tässä vaiheessa olevan ennakkosuosikin asemassa. Jos kaikki naista kannattavat menevät Marin taakse, se on siinä. Tällä logiikalla Mari Kiviniemi lienee seuraava Suomen pääministeri?

Pikakelaus lapsuuden maisemiin

Sunnuntai 4.4.2010

Yksi pääsiäispyhien ikävä uutinen oli sunnuntain vastaisen yön tulipalo Lahden Harjukadulla.

Seitsemän asunnon pienkerrosta paloi käyttökelvottomaksi. Vanhat puurakenteiset ja puruilla eristetyt talot ovat syttyessään vaikeasti sammutettavia.  Puru kytee pitkään.

Tuo surullinen ja sykähdyttävä uutinen tempaisee muistikuvani neljä vuosikymmentä taaksepäin, onnelliseen ja huolettomaan lapsuuteen.

Kyseessä on sama talo, joka oli aikoinaan lapsuuden aikainen sukuni kotitalo. Ollessani alle kouluikäinen, perheemme muutti Hollolan puolelta Lahteen. Kuusikymmentä luvun alkuvuodet asuimme juuri tuossa, nyt poroksi palaneessa, talossa.

Lapsuuteni Harjukatu oli niin idyllistä, hyvin hoidettua ja viehättävää pientaloaluetta. Pihassamme kukoistivat monet marjapensaat ja kukkaistutukset omenapuineen. Pihan erikoisuutena oli myös suuri päärynäpuu parikeinun kupeessa. 

Tuoksu vs. haju

Perjantai 19.2.2010

Mitä tehdä, jos vieressä haisee? ABC Newsin uutisten mukaan Air Canada -lentoyhtiö teki ratkaisun ja heitti haisevan miesmatkustajan koneesta pihalle.

Kahden tunnin lento, Charlottetownista Montrealiin, viivästyi hetkeksi haisevan miehen koneesta poiston vuoksi. Poiston sai aikaan toisen matkustajan valitus.

Matkustajiemme mukavuus ja turvallisuus ovat lentoyhtiön mukaan heidän ykkösprioriteetteja. Lentomatkustajan hajua kuvattiin uutisessa brutaaliksi, mitä tuo sitten tarkoittaakaan. Ilmeisesti ei kuitenkaan ollut kyseessä mieto tai miellyttävä tuoksu.

Mikä luokitellaan todella pahaksi hajuksi, mukavuutta haittaavaksi?  Voisiko samalla periaatteella vaatia ulosheittoa konsertista tai teatterista, jos viereinen mies tai nainen tuoksuu kovin voimakkaasti pistävälle hajuvedelle tai etovalle partavedelle. Näitäkin tapauksia vielä ilmenee.

Pää kylmänä - sydän lämpimänä

Tiistai 12.1.2010

Usein sanotaan, ettei malttiaan saa menettää ja pitää yrittää toimia järkevästi. Kuitenkin katastrofin uhatessa toiset säilyttävät malttinsa, toiset menettävät sen. Yllättävissä tilanteissa jotkut saattavat pyörtyä, kiljua tai jähmettyä paikoilleen. Mikä siis neuvoksi?

Kiinnostuin aiheesta niin paljon, että ryhdyin tonkimaan asiaa, jotta hahmottaisi paremmin, mitkä kaikki seikat käyttäytymiseemme ja reagointitapoihimme vaikuttavatkaan. Tosin aiheen ollessa näin laaja, joudun tyytymään pintaraaputukseen.

Riippumatta siitä, miten ihminen tilanteiseen lopulta reagoi, aivoissa käynnistyy kaikilla samanlainen tapahtumasarja: visuaalista eli näköaistiin perustuvaa tietoa syöksyy ensin talamukseen, isoissa-aivoissa olevaan parilliseen harmaan aineen muodostumaan. Se ohjaa tiedon edelleen eteenpäin.

Traumaperäisen stressireaktion hoitoon erikoistuneen psykiatrian professori Diane McIntoshin mukaan vain viitisen prosenttia menee mantelitumakkeeseen, joka on aivojen alkukantaisin osa. Jos toimii vain mantelitumakkeen ohjaamana, ei ajattele mitään ja yrittää vain paeta. Matelijoiden ja muiden aivoiltaan heikosti kehittyneiden eläintenhän täytyy tulla toimeen pelkällä mantelitumakkeella.

Ihmisen onneksi 95 prosenttia tiedos­ta on tarkoitettu muille aivojen alueille: hippokampukseen ja aivokuoreen, joissa muodostuu vaihtoehtoisia toimintatapoja silmittömän pakokauhun tilalle.

Hippokampus eli aivoturso tallentaa siis muistomme, oppimamme asiat ja kokemuksen, eli säilyttää elämämme ”kotivideoita”. Aivokuori puolestaan suunnittelee tilanteeseen sopivan toimintatavan, ja nämä kaksi yhdessä hoitavat tehtävänsä.

Entä sitten ”taistele tai pakene” –reaktio. Tutkimusten mukaan tämänkaltainen tapahtumaketju ei rajoitu vain aivoihin vaan vaikuttaa koko ruumiiseen. Sympaattisen hermoston toiminta kiihtyy ja erilaisten viestiaineiden kuten katekoliamiinien tuotanto alkaa, minkä seurauksena verenpaine nousee ja lihaksiin erittyy sokeria, josta ne saavat voimaa.

Tämä reaktio selittää sen, että esimerkiksi äiti saattaa pystyä nostamaan auton puristuksiin jääneen lapsensa päältä. Tila ei kuitenkaan ole pysyvä. Hyvin nopeasti hypotalamus-aivolisäkeakseli alkaa erittää hydrokortisonia, joka palauttaa elimistön tasapainoon.

Pakokauhu on myös mielenkiintoinen ilmiö. Se voi levitä kulovalkean tavoin. Jos ihminen joutuu esimerkiksi työskentelemään vakavan epidemian ympäröimänä tai sairastaa itse, joutuuko hän jatkuvasti taistelemaan paniikkireaktiota vastaan ja vaikuttaako se järkevään ajatteluun?

Entä voiko pitkäaikainen masennus tai ahdistuneisuus, jota tuntuu nykyään olevan enenevässä määrin, myös vahingoittaa ihmisen kykyä selvitä uusista stressitekijöistä? Professori Diane McIntosh väittää, että masennus saattaa jopa kutistaa hippokampusta, jolloin mantelitumake saa liikaa valtaa.

Voi pojat, miten monisyisistä osasista fyysinen, psyykkinen ja henkinen ihminen rakentuukaan. Perustietämyksen nojalla pystyy siis rauhallisesti arvioimaan todelliset riskit ja välttämään paniikkiin joutumisen, mikäli uskomme stressireaktioiden hoitoon erikoistuneen psykiatrian tutkimustuloksia.

Vaikka, toisin sanoen koulutus ja suunnittelu estävät matelijanaivoja ohjaamasta käyttäytymistämme, luotan edelleen jatkossa myös käsien ristimiseen. Ihminen ei kuitenkaan tiedä eikä hallitse kaikkea tietoaan täydellisesti. Uskon, että johdatuksellakin on tärkeä osansa rationaalisuuden viidakossa.

 

 

Mikä sietämätön keveys

Maanantai 4.1.2010

Joulunpyhät alkavat olla lopuillaan. Arki koittaa kuitenkin kuin varoen, tunnustellen. Viime viikko ja kuluvakin ovat vielä osittain työn ja loman sopivaa sekoitusta. Leppoisa siirtyminen kiihkeään työrytmiin on mukavaa. Aina se ei ole mahdollista, mutta nyt on.

Joulunpyhien ihana joutilaisuus mahdollisti tarttumisen vanhoihin intohimoihin. Sukkapuikot kalkattivat ja silmät sikkaralla nenä oli kiinni kirjassa. Oli vihdoinkin aikaa vaan olla tai olla olematta. Ruokapöydästä sohvalla, sohvalta saunaan, saunasta kahville, ja taas lukemaan. Ihanaa.

Uusi vuosi tuo aina jotain uutta tullessaan. Ensi viikosta alkaen olemme sitten puolisoni kanssa virallisesti kuin kaksi vanhaa varista. Viimeinen lapsi lentää pesästä, kun kuopuksen muuttoauto starttaa lauantaina.  Näinkö pian ne lapsuusvuodet menivätkään? Siinä sitä sitten on ihmettelemistä.  

Kohtuuden kaipuuta

Keskiviikko 14.10.2009

No, johan vierähti aikaa edellisestä blogimerkinnästä. Tolkuttomasta kiireestä on liioiteltua puhua, mutta juuri sen verran on päivissä ollut pituutta, ettei ole ehtinyt asioita muistiin merkitä.

Asioita, mistä olisi voinut kirjoittaa, on kyllä ollut vaikka kuinka paljon.

Kokouksia on piisannut, on ollut maakuntahallitusta, kaupunginvaltuustoa, kuntakierrosta, tiedotustilaisuutta, seurakuntaneuvostoa, maakuntaseminaaria, Suomifoorumia ja vaikka mitä. Sisällöllisesti paljon merkittäviä asioita, maakunnallisista kaavakysymyksistä pohdintoihin rakentuuko Suomen talous toiveiden varaan, riittääkö kasvu vai ei.

Ja kaiken ohella tuli valtuustossa julkisesti ”ristiinnaulittua” yksi virkamies ehkä kaikkien muidenkin tekemien syntien vuoksi, ikään kuin varottavana esimerkkinä. Asioilla on aina seurauksensa, rikosta seuraa rangaistus, ja näin kuuluukin olla. Liian usein puurot ja vellit menevät kuitenkin sekaisin ja oleellinen hämärtyy. Mielestäni politiikassakin tulisi useammin pyrkiä kohtelemaan toisia niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Tässä tapauksessa oikeus ja kohtuus ei toteutunut.

Viikon kohokohta, jos nyt näin voi luonnehtia, ei kuitenkaan liity politiikkaan, ainakaan suoraan. Saimme dementoituneelle isälleni kahden viikon lomapaikan paikalliseen Tapanila-kotiin. Tai ehkä paremminkin voi puhua minun ja mieheni lomajaksosta. Ei niin, ettemmekö hoitaisi mieluusti ainoaa elossa olevaa vanhempaamme, mutta raskaaksi se aika ajoin käy. Aina on jompikumpi kiinni päivittäisissä ruoka- ja lääkkeenantohommissa, ja myös huoli ikäihmisen elämästä ottaa veronsa.

Lomajakso ei ole helppo juttu isälleni, joka ei enää ymmärrä miksi eikä muista kuka hänet on vieraaseen paikkaan tuonut. Myöskään hoitajien työ ei ole helppoa, kun sitä näin läheltä seuraa. Kuinka arvokasta työtä henkilökunta tekeekään. Vanhusten parissa tehtävää työtä pitää kyllä saada arvoasteikossa ylöspäin, eikä aina korostaa puutteita ja sattuneita virheitä.

Ensi viikolla sitten nähdään miten isä-pappa sopeutuu takaisin kotiin.

 

Jäähyväiset pääskysille

Keskiviikko 9.9.2009

Lintujen puuhia on ollut kesälomalla mukava seurata. Syksyisten muuttopuuhien seurantaan ei nyt oikein aika tahdo riittää. Oletan lintujen odottelevan vain sopivan kauniita muuttosäitä.

Kesä taisi olla aika vaikea linnuille. Kesäkuun alku oli kylmä. Heinäkuun alussa oli öisin melkein pakkasta, joka oli kohtalokasta linnunpoikasille. Viherpeippokanta näytti kadonneen lähes kokonaan.  

Ensin luulin viherpeippokatoa vain oman pihapiirin ongelmaksi, mutta syy ei ollutkaan naapurin kissa. Viherpeippoja riivaava kurkkutulehdus on aiheuttanut lähes massakuoleman. Näinhän luonto toimii.  Se harventaa suuria populaatioita. Tätä kurkkutulehdus-epidemiaa voi kai hyvin verrata ihmiskuntaa kiusaaviin pandemioihin.

Ilmastonmuutos on myös uhka lintumaailmalle. Ilmaston muuttuessa pieneliöstö muuttuu. Lintuihin voivat iskeä uudenlaiset taudit. Toisaalta yhä lämpenevä syksy saattaa viivästyttää lintujen muuttoa, koska luonnossa on yllin kyllin syötävää. Sitten kun pakkanen saapuu yllättäen ja nopeasti, jäävät jotkut linnut kylmän saaliiksi.

Toivottavasti lintujen muuttovaistot säilyvät ilmastonmuutosuhkista huolimatta ja ne pääsevät ajoissa matkaan. Loppusyksyn häämöttäessä toivon, että töyhtöpäiset tilhet löytävät tiensä pihapiiriimme. Pihlajanmarjat odottavat.

 

Kaikkea sitä voi sattuakin

Sunnuntai 16.8.2009

Tänään osaan jo olla kiitollinen "hyvästä vahingosta", etten vetäissyt ruokaa henki- vaan ruokatorveen, mutta toisin oli vielä eilen.

Päätimme perjantai-iltana mieheni kanssa mennä tuttuun pizzeriaan illalliselle.

Jostain käsittämättömästä syystä hotkaisin pastaruoasta kohtuullisen kokoisen lihapalan "väärään kurkkuun" ja sinne se mokoma jäikin. Ei siis tullut ylös eikä painunut alas. Syöksyin ensin hädissäni naistenhuoneeseen, mutta enpä pystynytkään itse tekemään mitään oloani helpottavaa. Sormet kurkkuun –tekniikka ei toiminut.

Soiteltiinpa jo tutulta lääkärillekin ”viiden pisteen vihjeitä” pyydellen. Mahtoi häntä toisaalta hymyilyttääkin: Mantereet metsästävät pizzerian naistenhuoneessa vaimon kurkkuun juuttunutta lihapalaa. Mutta ilman hänen ohjeitaan olisin vain pahentanut tilannetta toimillani.

Hengitys kulki vaikka vaivalloisesti, nielemään en pystynyt edes omaa sylkeäni. Tilanne oli yllättävän tuskallinen ja kiusallinen. Ei auttanut muu kuin pyytää ruoat dogbagiin ja hypätä autoon. Mieheni kiikutti henkeä haukkovan vaimon lähimmälle päivystysasemalle.

Nolottikin, kun minut vietiin ambulanssilla pillit ulvoen kaupunginsairaalasta Päijät-Hämeen keskussairaalaan, en aluksi ihan oivaltanut tilanteen vakavuutta. Kirurgian poliklinikan kautta matka kulki sitten leikkaussaliin nukutettavaksi, koska möykky oli jämähtänyt sen verran alhaalle ruokatorveen, ettei sitä skoopilla edes nähnyt.

Yö siinä sitten vierähti, pääsin lauantaiaamuna kotiin heräämön ja osaston kautta. Lihapala saatiin luonnollisesti poistettua ja nyt on jäljellä vain kipeä kurkku. Kyseessä ei ollut luunsiru vaan yksinkertaisesti liian iso nieltäväksi, rapeaksi paistettu lihapala! Ruoassa ei siis ole mitään valittamista, mutta mukaan otetut annokset jäivät kyllä lopulta syömättä meiltä molemmilta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt asia jo hymyilyttää, mutta ei eilen. Ja vaikka tämä ei olekaan poliittinen kirjoitus, sain samalla reissulla todeta ihan livenä miten hyvin usein moitittu sairaanhoitojärjestelmämme toimii aivan mielettömälle näyttävän viikonloppuruuhkankin keskellä.

Olen kiitollinen saamastani hyvästä ja ammattitaitoisesta hoidosta. Muistanpahan tästä lähtien pureskella ruokani maltillisemmin. Ääni käheänä herkuttelen nyt pari päivää soseutetuilla keitoilla ja varmuuden vuoksi erittäin hyvin suussa sulavilla annoksilla :)

Juhlallista arkea

Tiistai 14.7.2009

Isälläni on todetta dementiaa aiheuttava Alzheimerin tauti. Onneksi siihen on nykyään olemassa lääkehoitoja, joilla oireita voidaan hieman lievittää, vaikka itse tautia ei toki voi parantaa. Taudin kanssa on elämistä, niin henkilöllä itsellään kuin läheisilläkin. Tilanteita kyllä helpottaa monesti se, että lähiomaisena tietää mistä on kyse.

Elämme isäni kanssa keskivaikean vaiheilla, jos käytän perinteistä ilmaisua taudin etenemiskuvauksesta. Sanotaan, että syvän Alzheimerin vaihe on sairauden lopullinen vaihe, ja omaisille henkisesti raskas vaihe. Näin varmaan onkin, mutta rehellisyyden nimissä on todettava etteivät nämä edeltävät vaiheetkaan aina helppoja ole.

Eilen vietimme isäni 81-vuotisjuhlapäivää. Ruokailimme yhdessä ja joimme kakkukahvit päälle. Oli mukava ja leppoisa päivä. Nuorisokin ehti papan kanssa juttelemaan, kun heillä sattui olemaan työstä vapaapäivä. Illaksi veimme sitten papan omaan kotiin, jossa hän toistaiseksi selviytyy silmälläpidon alaisena.

Pari tuntia meni ja hän soittaa pirautti puhelimella. ”Ajattelin vain soittaa, kun näyttää sille, ettet taida muistaa, että minulla on tänään syntymäpäivä”. Näin tällä kertaa. Kakkukahvit maistuivat, mutta ne ja onnittelut olivat pyyhkiytyneet pois.

 

 

 

Oodi Lahdelle

Keskiviikko 8.7.2009

Lehtiroskia ulos viedessäni silmiini osui yleisönosastokirjoitus, jota en ollut lehden julkaisupäivänä huomannutkaan. Siinä Pohjois-Karjalasta Lahteen muuttanut ukki ylistää Lahtea lapsiystävälliseksi kaupungiksi. Ja niinhän tämä toden totta on, vaikka usein toisinkin väitetään.

Monesti mielipidekirjoitukset tuppaavat olemaan kielteisiä, puutteista ja virheistä kertovia, joten on todellinen ilo lukea myös positiivisista kokemuksista. Joskus kirjoituksia lukiessa syntyy mielikuva kaupungista, jossa mikään ei toimi oikein, palvelut eivät pelaa lainkaan, kaikki koulurakennukset ovat yltä päältä homeessa, rakennetaan vääriin paikkoihin eikä sinne minne pitäisi jne.

Kirjoitus kolahti, koska olen niin ylpeä omasta kotikaupungistani. Olen täällä syntynyt ja lapsuuteni kasvanut. Myös tänne olen opiskelujen jälkeen palannut työtä tekemään ja perheen perustamaan. Omatkin lapseni ovat saaneet nauttia kotikaupungin vihreydestä ja samanaikaisesti oikeasta kaupunkimaisuudesta. 

Lahti on kaunis Vesijärven rantakaupunki, luonnonläheisessä Päijät-Hämeessä - Salpausselän harjujen ”maassa” - ihana kotikaupunki kenelle tahansa. Rakkaudesta kotikaupunkiin, siteeraan lopuksi 1.7. lehdessä ollutta Raimo Suomisen kirjoitusta.

”On ilo ollut asua 8 kuukautta Lahdessa. Melkein heti, kun muutimme Pohjois-Karjalan erämailta, pyysin kaupungilta karttoja laavuista ja tulipaikoista, että pääsee tulille makkaranpaistoon. Ystävällinen liikuntatoimen johtaja Lanki lähetti pyynnöstäni nipun karttoja ja ohjeita ulkona liikkumiseen.

Hämmästelin, että kuinka paljon laavuja ja nuotiopaikkoja Lahdessa onkaan. Ja kuinka paljon on hiihtolatuja ja lenkkipolkuja todella kauniissa maisemissa. Kaikki ulkoilupaikat on hoidettu mallikkaasti. Kesän tullessa, seuraavaksi oli lasten lapset tulossa mummin ja ukin luokse. Välittömästi aloin etsiä lapsille sopivia paikkoja, missä lasten aika kuluisi rattoisasti ja ukki voisi samalla hiukan levähtää. Ja kyllähän niitä näyttää Lahdessa olevan.

On Hoplopia, on huvipuistoa, on eläinpuistoa, on maauimalaa ja aivan mahtava ulkoleikkipuisto. Ulkoleikkipuistossa aika hujahtaa nopeasti ja eivät lapset kertaakaan kyselleet, että mitähän tekisi. Todella hieno paikka ja ei maksa mitään. Lahti on sijoittanut tulevaisuuteen (lapsiin) valtavasti ja se varmasti tuo menestystä kaupungille.

Ja mikä ihmeellisintä, melkein joka kolmas lenkkipolulla vastaantulijoista vastaa tervehtimiseeni. Eikö se ole Hämeessä aika kummallista? Vai onko Lahti sittenkin viipurilaisten kaupunki?

Olemme mummin kanssa todella iloisesti yllättyneitä, että kuinka mukava ja viihtyisä kaupunki Lahti onkaan. Ankkuri on upea-alue asua ja suurella asiantuntemuksella toteutettu.”

 

 

Onni yksillä, kesä kaikilla!

Maanantai 29.6.2009

Kevätkausi tuntui kuluvan normaalia nopeammin, aika karkasi kuin vesi sormien välistä. Paljon oli työtä ja tapahtumia, vaalitkin veivät oman aikansa. Puolivuotinen oli kaikkiaan oikein hyvä. Touko- ja kesäkuun juhlat ovat takana ja lähes kaikki tehtävissä olevat työasiat syyskautta varten alkavat olla kunnossa.

On aika pikku hiljaa siirtyä loman viettoon ja jättää myös bloggailu vähemmälle.

Kesä tuli tänä vuonna kuin täydellä teholla; paljon vettä, tuulta ja myrskyä, ja vastaavasti on ollut monia upeita hellepäiviä. Toivottavasti aurinkoa riittää yhä, vaikka ne Suomen kesään kuuluvat keskimääräiset viisi hellepäivää ovatkin jo menneet. 

Tänään juhlistamme puolisoni nimipäivää kahvitteluhetkellä ja huomenna menemme kentälle vastaan ”Maijaa”.  Heidin thaimaalainen ystävätär saapuu vierailulle Suomeen ja olemme ristineet hänet suomalaisittain ”Maijaksi”. Saas nähdä mitä nuori nainen itse tuumaa. 

Etunimi Patcharanun ei ole kovin helppo lausua eikä lempinimikään – Mai - saa suussani oikeaa painotusta. Väärillä painotuksilla kun saattaa saada aikaan jotain aivan kummallista tarkoittavan sanan. Niinpä päädyimme yksissä tuumin esittämään hänelle suomalaista lempinimeä Maijaa, joka sattuu sopivasti vielä olemaan puolisoni äidin nimi.

 

  

Vuoroin sataa, vuoroin paistaa

Torstai 21.5.2009

Helatorstain vaalitorikiertue päättyi erittäin rajuun ukonilmaan. Koko päivän oli lähestulkoon paras mahdollinen sää. Ei tuullut, ei satanut eikä helle polttanut, oli kaikin puolin sopivat olot. Forssan markkinatorillakin väkeä riitti tasaisena virtana ja keskustellut pulppusivat niin kotimaan Kelan maksatuksien hitauksista aina globaaleihin EU-pohdintoihin saakka. Upea päivä. 

Illalla sitten rytisikin. Päijät-Hämeessä koettiin pahin ukkosmyrsky vuosiin. Tuli konkreettisesti todeksi se, että luonnolla on luonnottomat voimat. Raju ilma aiheutti paljon tuhoja. Laajakaistaverkkojen yhteyksiä rikkoutui, matkapuhelintukiasemia vaurioitui ja palo- sekä vesivahinkoja syntyi. Tuhannet kodit jäivät ilman sähköä ja lämpöä, kun koko Kymijärven voimala putosi verkosta. Todella harmillista oli uudehkon omakotitalon tuhoutuminen läheisellä asuinalueella.

Onneksi viat saatiin pääsääntöisesti korjattua kohtuullisen ajan kuluessa. Ja kaikesta huolimatta on ilo todeta myös rajuilman myönteiset ”jälkiseuraukset”. Taivaanrannan kirkastuttua, sateen jälkeen voi vapaammin hengittää. Keväisen pölyn huuhtouduttua on luonto kuin uusi. Kirkkaat värit hohtavat, hiirenkorvat lähes kaksinkertaistuivat ja mikä tuoksu. Ei mittään niin pahhaa, jottei jottain hyvvääki, sanoisi isoäitini, jos eläisi.

 

 

Ottaa aivoon

Sunnuntai 3.5.2009

Elämä on ainutlaatuinen ja arvokas – elämisen arvoinen. Mutta tämän päivän lehtilööpit antavat yltiöpositiivisellekin aihetta vuodatukseen. Mikä meitä ihmisiä oikein riivaa?

Lapsiin ja nuoriin kohdistuva seksuaalinen häirintä on yleisempää kuin uskotaan.  Joka neljättä kahdeksasluokkalaista tyttöä on ahdisteltu. Eikä poikiakaan unohdeta. Väestöliiton mukaan joka viides pojista on kokenut vähintään ehdottelun tasoista seksuaalista häirintää.

Nuorten rankaksi äityneestä juomisesta ollaan huolissaan. Nuorisotyötä tekevien mukaan ne nuoret, jotka juovat alkoholia, juovat yhä enemmän, useammin ja rajummin.

Vantaa Välittää -hankkeen teettämän nettikyselyn mukaan joka toinen alkoholia kokeillut nuori on menettänyt juomisen seurauksena muistinsa, 48 prosenttia on joskus sammunut. Väkivaltaiseksi on heittäytynyt 24 prosenttia ja 58 prosenttia tehnyt tai sanonut jotain mitä on jälkeenpäin katunut. 

Jokapäiväiset lehtien lööpit täyttyvät otsikoilla: humalaisen ilmoitettiin heiluvan pientalon pihamaalla aseen kanssa, ikämies ajoi ojaan, vastasyntynyt löytyi jätesäkistä, nuori nappasi lähistöltä itselleen puistonpenkin ja löi sillä rikki aseman ikkunan pääoven vierestä jne. jne. Useimmiten uutinen päättyy vastaavanlaisiin sanoihin: hän puhalsi 2,6 promillen lukemat.

Miten ihmeessä tähän on tultu? Ei vois vähempää kiinnostaa, mitä se sulle kuuluu, mitä välii - asenteet leijuvat ilmassa kuin itsestään selvyyksinä. Tuntuu, ettei kukaan mahda asioille ja ilmiöille mitään, selityksiä kyllä riittää. Uutislööppejä jaksetaan sentään vielä kauhistella, edellyttäen, että jotain karmivaa on tapahtunut aivan lähipiirissä tai vastaavasti kauempana tapahtuneet ovat megaluokkaa.

Helpottaako välinpitämättömyys, kylmyys ja yksinäisyys kannabiksen kieltolain purkamisella? Löytyykö hyvät käytöstavat, elämän tarkoitus ja mielekkyys lisäämällä yhä yksilön vapauksia? Homoliitot sallivasta sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisen kauttako suomalaiset nuoretkin alkavat voida paremmin?

Minun nuoruudessani oli tanssipaikoilla ja festareilla kyllä järjestysmiehiä. Nykyisin virkavallan lisäksi tarvitaan yllättävän paljon koulutettuja järjestyksenvalvojia luotiliiveineen, käsirautoineen ja kaasusumutteineen turvaamaan ihmisten jokapäiväisiä liikkeitä. Eikä aina näytä ensimmäinen, asiallinen kehotus tai käskykään menevän perille. 

En ole juurikaan ollut täysin jyrkän ja ehdottoman ”kieltolain kannattaja” missään asioissa, mutta elämän meno on kyllä ajan kanssa muuttanut suhtautumistani. Ns. vapaakasvatuskaan ei johtanut hyvään. Mulle-tänne-kaikki-heti-nyt ei johda muuhun kuin hektiseen kaaokseen, jonka jälkeen todetaan, ettei ollutkaan kivaa – saanko eutanasiapiikin.

Kukkuu kukkuu

Sunnuntai 26.4.2009

No, nyt se sitten on taas todistettu, että ilta- ja yöihmiset ovat fiksumpia ja jaksavat pidempään kuin aamuisin aikaisin heräävät, mikäli uskomme brittilehden Daily Mail kertomaa tehdystä tutkimuksesta.

Useiden eri tutkimusten mukaan iltavirkut ovat älykkäämpiä, hyvämuistisempia ja jopa paremmin tienaavia kuin ne, jotka heräävät luonnostaan aikaisin. Tutkimuksissa on myös todettu, että ihmisillä tosiaan on erilaisia sisäisiä kelloja, ja geenit määrittelevät, olemmeko yökukkujia vai aamun peipposia.

Viimeisimmän, belgialaisen Liegen yliopiston tekemässä tutkimuksessa huomattiin, että myöhään aamuisin nukkuvien vireystaso oli parempi 10 tunnin päästä heräämisestä kuin aikaisin heränneiden.

Tutkimuksessa vapaaehtoiset heräsivät aamulla siihen aikaan, kun se heille oli luonnollista ja menivät nukkumaan, kun heitä väsytti. Molemmat ryhmät suoriutuivat yhtä hyvin testeistä, jotka tehtiin pian heräämisen jälkeen, mutta myöhemmin yökukkujat vetivät pidemmän korren. 

Olisipa helppoa, jos voisimme pelkän nukkumistapojen perusteella jakaa ihmiset fiksuihin ja ei-fiksuihin.  Olisi myös mukava tietää mihin sijoittuvat iltavirkut, jotka heräävät aamulla aikaisin – väliinputoajia kenties.

Vaivannäkö kannattaa

Lauantai 4.4.2009

Lauantaiaamu käynnistyi jo klo 5. Sää oli harmaa, sumuinen ja mitäänsanomaton Päijät-Hämeessä. Pakkasin auton matkaan klo 6 kohti Pohjois-Karjalan maisemia – Joensuu kutsui. 

Jo Heinolan jälkeen oli nähtävissä, että päivästä tulee erinomainen. Sää kirkastui kirkastumistaan ja kaivoin hanskalokerosta aurinkolasit. Ylen aamulähetykset piristivät mukavasti matkaani ja toimittajien kielimurteet vaihtuivat sujuvasti maakunnasta toiseen siirtyessä. Vastuu siirtyi konkreettisesti kuulijalle =)

Maltoin pysähtyä juomaan kupposen kahvia matkan varrella. 

Perillä minua odotti salillinen vaalipiirin kevätkokousväkeä. Kokousrutiinit oli hoidettu ja ehdin sopivasti pitämään poliittisen ajankohtaiskatsauksen. Asioista virisi innokas keskustelu ja julkilausumakin sai pienellä hionnalla painokelpoisen muotonsa. 

Iltapäivän koulutussessiosta iloitsen. Kävimme yhdessä läpi hieman mennyttä ja erityisesti tulevaa. Strategiatyö kannattaa tehdä hyvin - ruohonjuuresta kukkaan.  Mitä kirkkaampi tulevaisuuden visio meille kaikille on, sitä mielekkäämpää ja motivoivampaa on pukea tavoitetila konkreettisiksi osatavoitteiksi. Tulosta syntyy tekemällä. Hihat on kääritty ylös!

Tänään oli todella hyvä päivä. Kotiin lähdin into piukassa ja mahtavan herkkukorin saaneena. Paluumatka tuntui puolet lyhyemmälle, eikä kahvihammas muistuttanut olemassaolostaan kertaakaan. Kotona odotti sauna kuumana. 

Eipä taida kannattaa edes toivoa työviikolle parempaa fiilistä. Liika on liikaa hyvässäkin.

 

Perjantai-illan huumasta lauantaihin

Lauantai 14.3.2009

Vannoutunut navigaattorin suurkuluttaja ja navigointilaitteiden puolestapuhuja-egoni sai eilen, perjantaina 13. päivä tervehdyttävän opetuksen. Manuaalisiin suunnistustaitoihin kannattaa myös turvautua.

En tunnustaudu taikauskoiseksi, mutta päivämäärä kyllä kävi mielessäni jossain vaiheessa. Olin lupautunut heittämään esikoiseni viikonlopuksi tapaamaan harrastusporukoitaan Nummi-Pusulaan Sierlan leirikeskukseen. Piece of cake!

Poikani pakkasi autoon kamppeensa: ruoat, vaatteet, makuupussin ja järjettömän kasan miekkoja, kilpiä ym. keskiaikaan liittyvää, ja niin starttasimme matkaan. 

Ensimmäinen hämmennys tuli moottoritiellä. Olin säätävinäni navigaattorin valitsemaan nopeimman reitin ja olin ajatellut ajavani moottoritietä lähes Helsinkiin asti ja sieltä Espoon kautta Nummelle. Navigaattori päätti toisin, ja niinpä hyväksyimme Vihdin ja Nurmijärven reitin, koska poikani mukaan kiire ei ollut.

Matka taittui rattoisasti meidän rupatellessa niitä näitä. Katselimme punertavaa taivaanrantaa ja hiljalleen lisääntyvää usvapeitettä pelloilla. Parituntinen vierähti nopeasti ja aloimme molemmat tähyillä viimeisiä navigointiohjeita korvat herkkänä.

Ilta oli laskeutunut, pimeys valottomilla tieosuuksilla oli totaalinen ja usva sakeni tuntuvasti. Vauhtia oli hidastettava eikä tienviitoista erottanut kirjaimia numeroista. Navigaattorin mukaan seuraavaksi piti kääntyä oikealle: autonlevyinen tie, josta ei ollut muutamaan päivään kulkenut kuin korkeintaan kettu. 

Ajoimme siis ohi ja yritimme hakua uudelleen – samalla tuloksella. Jostain kumman syystä cityurbaanivaistoni petti maaseudulla ja yritin lähteä ajamaan tietä, johon heti alkumetreillä upposimme. Olimme siis jumissa tiettömän tien alussa keskellä ei mitään. Emme päässeet eteen eikä taaksepäin.

Kuin sattuman sanelemana yksi ainoa auto sattui ajamaan tuota tietä ja pysähtyi auttamaan. Ystävällinen taksimies työnsi poikani kanssa Pösöni takaisin päätiellä ja niin matkamme jatkui – tosin emme tienneet lainkaan miten löytäisimme määränpäämme. Huvittavinta oli, ettei taksikuskikaan ollut kuullut koko paikasta. 

Ryhdyimme haravoimaan Nummi-Pusulan kolkkaa noin 20-30 km säteeltä. Päättelimme, ettei navigaattori voinut täysin väärässä olla, vaikkei selvästikään tietä tunnistanut. Haarlaa eikä Haarlantietä löytynyt tuntiin.

Mielessä kävi jo ajatus soittaa sille ainoalle ihmiselle, jonka tunnen Nummi-Pusulasta, Eräpolun Merjalle. Poikanikin vitsaili, että saattaa olla mahdollista, että hän grillaa eväsmakkarat kotona Lahdessa.

Tunnin harhailun ja totaalisessa usvassa seikkailun jälkeen osui silmiini Turun tieltä oikealle pieni musta kyltti ”Haarla”. Koska siitä oli selvästi ajanut muitakin autoja, päätimme katsoa vielä tuon pätkä. Muutaman kilometrin, ylämäen, jyrkän kurvin ja rotkojen ohituksen jälkeen pimeys valkeni. Edessämme oli kuin olikin valaistu talo ja pihamaalla soihtuja. 

Bingo, olimme onnellisesti perillä. Vajaan kahden tunnin matkaan saimme upotettua reilut kolme tuntia, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Poikani pääsi viikonlopun viettoonsa ja minä osasin takaisin Lahteen. Tosin matka kesti tälläkin kertaa normaalia kauemmin, koska usva oli paikoitellen myös moottoritiellä niin sakeaa, etten uskaltanut ajaa satasta.

*********

Lauantaipäivän kruunasin rentouttava, kiireetön päivä tyttäreni kanssa. Kävimme myös paikkaamassa aukon sivistyksessämme tutustumalla uuteen Kärkkäisen tavarataloon.

Vaikka ostospaikkaa mainostetaan Suomen suurimmaksi, tyttäreni tuskin osasi pitää paikkaa kovinkaan jättiläisenä. Hän on viimeiseksi matkoillaan käynyt ostoksilla kahdeksankerroksissa tavarataloissa.

Yhteinen shoppailupäivämme oli mukava ja kävimme vielä Triossa syömässä thaikkuruokaa ennen kotiin paluuta. Oli tosi ihana naistenpäivä.

 

Savon mualla sujuvasti

Sunnuntai 15.2.2009

Seminaarista…

Enpä arvannut miten mukava viikonvaihde oli tulossa, kun pakkasin matkalaukut lähtövalmiiksi. Facebookissakin vitsailin mielikuvilla, miten osin hämäläistynyt karjalainen matkaa savon mualle. 

Valtakunnallinen kuntaparlamentti kokosi puolueväkeä Varkauteen. Seminaariin osallistui satakunta kunnanvaltuutettua ympäri maata. Seminaarissa väki sai tietoa muun muassa sosiaaliturvauudistuksesta ja kuntien roolista elinkeinopolitiikassa. Lisäksi paneuduttiin hankintojen kilpailuttamiseen ja kunnan tilinpäätösasioihin. 

Ohjelma-annin lisäksi, mikä parasta, oli upeaa tavata niin paljon uusia puolueen toimijoita. 

Savolaisuudestakin…

Sanotaan, ettei savolainen ole yhtä vilkas kuin aito karjalainen. Ei hän liiku niin rivakasti, eikä puhele niin nopeasti. Hän tosin huitoo käsillä puhuessaan, mutta ei tee niin suuria ja äkkinäisiä liikkeitä kuin serkkunsa karjalainen. 

Mutta vilkkaampi hän on hämäläistä, ainakin suustaan. Savolainen on nimittäin hyvin puhelias ja seuraa rakastava. Hän on tarinan kertojana ehkä innokkain kaikista suomalaisista. Savolainen pyrkii aina "hoastattelemaan" lähimmäisiään. Se, joka hoastattelloo toista, on hänen mielestään kohtelias ja vaatimaton ihminen. Tuppisuu taas on koppava ja ikävä henkilö. Mene ja tiedä.

Vaikka viikonloppu oli mahtava ja kuuluisia savolaisia on pilvin pimein, en kuitenkaan aio liittyä fb:ssä Savolaisuus on lahja maailmalle – ryhmään. Niin hämäläiseksi en myöskään koskaan tule, etten ylväästi kantaisi karjalaista perimääni sieluni sopukoissa.