Blogikirjoitus

Blogiarkisto



Siirry arkistosivulle »

Uutisia

18.1.2012
Katse eteenpäin
Lue lisää » 30.11.2011
Sadun hahmot heräsivät jouluun
Lue lisää » 10.11.2011
Kehätievetoomuksessa lähes 2000 nimeä
Lue lisää » 5.10.2011
Haasteellinen syksy
Lue lisää » 26.9.2011
Terveysmessut vanhemmille
Lue lisää »

Satunnainen kuva

Miinusmerkkistä

Share |

Perjantai 6.8.2010


Liki 90 miljardilla eurolla velkaantuva, ensi vuoden alijäämäinen, valtion talousarvioesitys ei juuri yllätä. Tosin eipä siltä tainnut juuri kukaan yllätyksiä odottaakaan. Rutiinin kyllästämäksi sitä on jo ehditty luonnehtia. Suuri verouudistus ja leikkauslistat jätetään surutta odottamaan ensi kesää ja uutta hallitusta.

Ei tuo talousarvio kuitenkaan ihan merkityksetön ole. Se jatkaa linjaa, jossa verotuksen progressiota lievennetään ja yhä suurempi osa veroista maksetaan samalla prosentilla tuloista riippumatta. Suomessa ei ole tehty päätöstä siirtymisestä tasaveroon, mutta sitä kohti kuitenkin näytetään liikkuvan.

Linjana on suurituloisten verotaakan alentaminen ja sosiaaliturvan lähes jäissä pitäminen. Hyvinvointivaltiota kyllä puolustellaan puheissa, mutta talousarvio puhuu toista kieltä. Meillä on edelleen noin 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävää suomalaista, joita ei budjetti lohduta.

Kuntien peruspalveluiden valtionosuuksia sosiaali- ja terveyspalveluiden parantamiseksi korotetaan esityksen mukaan 21,25 miljoonalla euroa. Se ei kuitenkaan paljon helpota työtä kuntapuolella. Kunnan oma rahoitus osuus kun kasvaa sitäkin vauhdikkaammin. Näillä yhtälöillä ei kunnissa pystytä velvoitteita kunnialla hoitamaan.

Avainsanat: talousarvio, peruspalvelut