Sadetta odotellen...

Keskiviikko 21.7.2010

…vaan ei kaivaten. Meneillään on naistenviikko, jolloin joka päivä on naisen nimipäivä. Tänään onnitellaan Johannaa, Hannaa, Jenniä, Jennaa, Jonnaa, Hannelea, Hannea ja Joannaa. Huomenna juhlii lisäkseni Matleena, Leeni ja Lenita.

Loppuviikosta, ennen Jaakon kivien viskomista, on vielä vuorossa Olga ja Oili sekä Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja.

Naistenviikko alkoi muotoutua jo keskiajalla, kun samalla viikolla vietettiin kahden pyhimyksen, Pyhän Maria Magdalenan ja Kristina-neitsyen merkkipäivää. Myöhemmin samalle viikolle tuli myös muita naisten merkkipäiviä. Nyt allakassa on naistenviikolla kaikkiaan 32 nimeä. Tällä viikolla nimipäiväänsä viettää noin 635 000 suomalaista naista.

Muinoin naistenviikon säätä seurattiin hyvin tarkkaan, ajoittuihan se heinäntekoaikaan. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, koska naiset ovat kovia itkemään. Sananlaskuissa syy sateeseen laitettiinkin nimipäivänviettäjän tiliin, esimerkiksi seuraavasti: ”Mataleena itköö mielellään” tai ”Reeta pissii pirahuttaa”.

Avainsanat: kesä, naistenviikko, juhla, arkisia hajatelmia

Määräaika

Sunnuntai 4.7.2010

Oli 60-luku. Kesäloma oli päättynyt ja koulu alkoi. Olin tuolloin Lahden yhteiskoulussa aloittamassa silloista oppikoulun toista lukuvuotta. Muistan tunteen, kun saimme kuulla, ettei yksi luokkamme oppilas tule enää joukkoomme. Vaaleahiuksinen, aina hymyilevä poika oli hukkunut kesällä. Tunne oli outo, surullinen. Koulukaveri oli poissa.

Tuo hieman yli 10-vuotias poika nousi niin elävästi mieleeni, kun kuulin Tommy Tabermannin poismenosta. Liekö näiden kahden eri aikakauden ihmisen hymyissä jotain samaa – kenties?

Läheistensä mukaan, Tommy oli hyvin lämmin ja valoisa ihminen. Sairauden keskelläkin hän kykeni lohduttamaan muita ja antoi muille enemmän voimaa kuin mitä muut ehkä kykenivät hänelle antamaan. Tommi Tabermannia, tuota suurta ajattelijaa, jää niin moni ikävöimään.

Kuolema koskettaa aina. Surun keskellä kysymme niin usein – miksi? Aina ei vastauksia kuitenkaan löydy, eikä ehkä tarvitsekaan. Kaikella on määräaikansa ja siihen on tyytyminen – hymyillen. Niin kauan, kun on elämää, on toivoa.

”Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille.”

- Tommy Tabermann (Road map)

Blogikirjoitus

Blogiarkisto

Uutisia

Satunnainen kuva

Sadetta odotellen...

Määräaika