Ainoa pysyvä on muutos

Perjantai 26.3.2010

Valtiovarainministeriö edellytti huhtikuussa 2009, että 20 Suomen suurinta kuntaa valmistelevat omat tuottavuusohjelmansa. Näin on tehty. Lahdessa homma laitettiin käyntiin jo viime valtuustokauden lopulla, hieman eri työnimellä tosin.

Nyt valmistunut versio on esitelty valtuutetuille ja julkisuuteen. Tunteet ovat jälleen kerran ristiriitaiset, luonnollisesti. Yksi tykkää, toinen ei. Poliittisen kartan vasemmalla nähdään esitetyt toiminnot juustohöylä -säästöinä ja palvelujen kurjistamisena. Oikea laita taas peräänkuuluttaa rivakampia toimia ja muut säätää siitä välistä.

Mitä tekee media? Välittääkö julkinen sana objektiivista tietoa? Luoko se siltaa kuntalaisten ja päättäjien välille, jotka muuten kaikki ovat samoja lahtelaisia? Löytyykö uutisoinnista mitään positiivista? No, eipä löytynyt.

Tiedän, ettei media tee yhteistyötä eikä harrasta alueen edunvalvontaa, mutta kysyn silti. Kysyn yhä, miksi ei? Miksi lietsoa puoliksi tyhjää lasia, kun vaihtoehtona on puoliksi täysinäinen? Tulevaisuuden haasteissa on vaikeuskerrointa riittämiin, ketä hyödyttää maalata aina mustimmalla pensselillä?

Lahden Radio uutisoi aiheesta otsikolla: ”Lahden tuottavuusohjelma on keskeneräinen ja tehoton.” Mutta kuinka kummassa useampaa vuotta kattava suunnitelma voisi olla täysin valmis? Ihmettelen myös, millä kristallipallolla tsuumattuna voidaan suunnitelmat todeta tehottomiksi jo etukäteen?

Suureen ääneen vaaditaan, että tarttis tehdä jotain. Sitten, kun esityksiä tehdään, alas ampujia kyllä riittää. Milloin on valmistelu vääriin, väärään aikaan, tai väärät ihmiset – virkamiesvalmistelusta puhumattakaan.

Tuottavuusohjelmankin tulisi samanaikaisesti olla lyhyt, mutta kattaa kuitenkin kaikkien näkemykset ja painotukset.

Jokainen päättäjä tietää, että tulevina vuosina tarvitaan kaikki pelimerkit käyttöön. Ei riitä mikään toimenpide yksinään. Joudutaan korottamaan veroja, hinnoittelemaan uudelleen palvelumaksuja, ottamaan lainaakin, ja lisäksi toimintojen tuottamistapoihin on etsittävä uusia ratkaisuja.

On todella epävarmaa pystytäänkö palvelut pitämään nykyisen tasoisina, työntekijöiden määrän laskiessa.Uudenlaiset toimintamallit, kuten matalankynnyksen terveyskioskit, ovat tervetulleita, mutta eivät nekään yksin ratkaise lähes mahdottomuuden yhtälöä. Menot kasvavat roimasti vauhdikkaammin kuin tulot.

Toimintoja joudutaan karsimaan ja keskittämään sekä tarpeetonta omaisuutta myymään. Kaikkea emme voi säilyttää ja saada hieman lisääkin - mutta ei maailma tähän kaadu. Perusviestin pitää olla toivoa luova ja vaihtoehtoja tarjoava. Eihän tässä muuten mitään järkeä ole.

Muutoksia maailman menossa tapahtuu. Ollaan muutosprosesseissa mukana mieluummin ennakkoon varautuen, suunnitellen ja yhdessä sovitellen, kuin kaikkea uutta vastustaen tai toivottomuuteen vajoten. Tämä maa on aina selvinnyt vaikeistakin ajoista ja selviää vastakin.

Armoton yhteiskunta - arvoton elämä

Sunnuntai 21.3.2010

Useat opiskelijoiden itsemurhat lyhyen ajan sisällä ovat aiheuttaneet suurta järkytystä New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa Cornellin yliopistossa Ithacassa.

Cornellin yliopistossa on aloitettu kampanja tapausten estämiseksi. Oppilaitoksen rehtori on lähettänyt opiskelijoille sähköpostia, kehottaen hakemaan rohkeasti apua ongelmiin. Yliopiston sanomalehdessä on julkaistu tietoiskuja masennuksesta ja sen hoitamisesta. Koulun henkilökuntaa on koulutettu tarkkailemaan oppilaita mahdollisten depressio-oireiden varalta.

Itsemurha ei ole vieras käsite Suomessakaan. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri on myös ilmaissut vakavan huolensa julki. Suomessa tehdään noin kolme itsemurhaa joka päivä. Joka toinen päivä tekee yli 65-vuotias itsemurhan.

Sauri esittääkin valtioneuvoston periaatepäätöksellä uuden kansallisen itsemurhien ehkäisyprojektin käynnistämistä. Hänen mukaansa projektissa painopisteen tulisi olla sairastuneiden ihmisten köyhyyden torjumisessa sekä lähiyhteisöjen huomioimisessa.

Mitä sitten ihan oikeasti voi tehdä toisin? Taloushuoliin taloudellista apua, niin. Sairauksiin lääkettä ja terapiaa, niin niin. Mistä apua yksinäisyyteen ja toivottomuuteen? Kilpailuhenkisen, vaativan, suorituskeskeisen ja individualistisen maailmankuvan keskellä liian moni ei vaan yksinkertaisesti jaksa.

Sauri vertaa itsemurhakuolemien määrää liikennekuolemiin, joiden määrä on saatu painettua alle 300:aan yhteiskunnan ponnistuksin. Yhteiskunnallisia toimenpiteitä tarvitaan, mutta valitettavasti tämän ajan palveluverkosto ei yksin kykene riittävään apuun.

Vaikka paljon hyvää kehitystä on tapahtunut, jotakin todella arvokasta ja toivoa antavaa olemme kadottaneet vuosien saatossa. Lähimmäisyys ei ole in. Välinpitämättömyys itseä ja toisia kohtaan on saanut liikaa kasvutilaa. Korjausliikettä elämää kunnioittavan arvopohjan suuntaan kaivataan ja pian.  

Hätäkeskuksien uudet sijaintipaikat julki

Keskiviikko 10.3.2010

Sisäministeri Anne Holmlund on nyt sitten tehnyt päätöksen hätäkeskuksien sijaintipaikoista.  

Pirkanmaan maakuntajohtaja Jussi V. Niemen mielestä satakuntalaisen Holmlundin ratkaisu lakkauttaa hätäkeskus Tampereelta ja keskittää toiminta Poriin ei perustu asia-argumentteihin. ”Räikeää kotiinpäin vetämistä ministeri Holmlundilta.” toteaa maakuntajohtaja radiohaastattelussa.

Se, että Päijät-Hämeen hätäpuhelut ohjataan tulevaisuudessa Turkuun asti, ei herätä myöskään riemunkiljahduksia. Nykyinen Hämeen hätäkeskus sijaitsee Hämeenlinnassa ja lakkautetaan viimeistään vuonna 2015.

Nyt keskuksia on 15. Uudet keskukset tulevat olemaan Keravalla, Oulussa, Kuopiossa, Kouvolassa, Porissa, Vaasassa ja Turussa. Turkuun sijoitetaan Varsinais-Suomen ja Hämeen hätäkeskusalueet. Näin alueen etäisin paikka Turusta on Päijät-Hämeen Hartolassa.

Onko mahdollista, että hätäkeskusten vähentäminen ja keskittäminen aiheuttaa yhteiskunnan keskeiselle turvallisuuspalvelulle hallitsemattoman riskin? Anne Holmlund vakuuttaa, ettei näin käy.

Vetää sitten ministeri kotiinpäin tai ei, toivoa sopii, ettei uudistus vaaranna palveluita. Avuntarvitsijan on saatava poliisin, pelastustoimen tai sairaankuljetuksen palveluita riittävän nopeasti keskuksen sijaintipaikasta riippumatta.

Pääministerin terveysrahasto

Sunnuntai 7.3.2010

Kuntaliitto on ehättänyt ensimmäisenä tyrmäämään pääministerin esityksen terveysrahastomallista. Rahankeruun tapamuutosta pidetään epärealistisena ratkaisuna kuntien terveydenhuollon ongelmiin.

Vanhanen esittää mallia, jossa kuntien, valtion ja Kelan terveydenhuoltoon käyttämät rahat pantaisiin yhteen ja siitä kassasta ostettaisiin palvelut kansalaisille. Terveydenhuollon kustannukset tasattaisiin valtakunnan tasolla.

Vanhasen esitys on sinänsä hyvä, koska uudistustarve on ilmeinen. Syrjäseutujen ja ikääntyvien asukkaiden kuntien on tulevaisuudessa nykyistäkin vaikeampi tarjota asukkailleen terveyspalveluja. Kuntien vaikea taloustilanne ja terveyspalveluiden ongelmat tarvitsevat ratkaisuja.

Kuntia kannustetaan voimakkaasti kuntaliitoksiin ja muuhunkin tiiviimpään yhteistyöhön, mutta riittääkö sekään? Yhteiskunnan velvollisuudet nykyisellä palvelurakenteella ovat jo niin mittavat. On vaikea kuvitella yksin rahaston perustamisen olevan ratkaisu.

Se, etteivät kunnat ole tasavahvoja hoitamaan terveyspalveluja on todellinen haaste ja edellyttää perinpohjaisempaa yhteiskunnallista keskustelua.

Mäkinen vs. Ruokanen

Lauantai 6.3.2010

Maaliskuun 11. päivänä järjestetään Suomen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispanvaalin toinen kierros, jossa ovat mukana Turun piispa Kari Mäkinen ja dogmatiikan professori Miikka Ruokanen.

Mäkistä ja Ruokasta on jo ehditty luonnehtia monella tapaa. ”Mitä kirkosta tulee – oppi vai ihminen”, kysyy ESS:n päätoimittaja Heikki Hakalakin tämän päivän lehdessä. Useimmiten tiedotusvälineissä esiintyvä luonnehdinta on se, että Mäkinen on liberaali uudistaja ja Ruokanen konservatiivi säilyttäjä.

Seuratessani lehti- ja muita mediahaastatteluja ei kumpaisestakaan kandidaatista itsestään kumpua kamppailua liberaalin ja konservatiivin välillä, vaikka näin kovasti ulkopuolelta arvioidaankin. Mielestäni kummankin jatkoon päässeen ajattelussa kuvastuu sekä uudistavia että säilyttäviä elementtejä.

Päätoimittaja Heikki Hakala tiivistää: ”Jos Ruokanen lähtee opista, Mäkinen lähtee ihmisestä. Siinä missä Ruokanen rajaa, Mäkinen avaa ja laventaa, siinä missä Ruokanen vaalii opin puhtautta, Mäkinen puolustaa ihmistä.”

Oman tulkintani mukaan Mäkinen haluaa uudistaa kirkkoa opillis-eettisesti ja olla säilyttävä kansankirkon toimintatapojen suhteen. Ruokanen taas päinvastoin: haluaa uudistaa kansankirkon toimintatapoja ja olla säilyttävä opillis-eettisten kysymysten osalta.

Mäkisen uudistuspyrkimykset näyttävät kohdistuvan kirkon moniäänisyyden ja suvaitsevaisuuden edistämiseen sekä tilan antamiselle ihmisten erilaisille tulkinnoille. Ilmeisesti osin tästä juontaa hänen myötämielisyytensä rekisteröidyn parisuhteen siunaamista kohtaan. Säilyttävää ainesta Mäkisen ajattelussa edustavat mm. hänen tulkintansa kansankirkosta, sen työmuodoista ja organisaatiosta.

Ruokanen puolestaan uudistaisi kirkon toimintatapoja. Tämä näkyy mm. hänen jumalanpalveluskäsityksessään ja kritiikissään kirkon hallintokeskeisyyttä kohtaan. Hän haluaisi kehittää kansankirkkoa maallikko- ja kansanliikkeen suuntaan. Säilyttävää Ruokasen ajattelussa edustavat hänen kirkon perinteestä nousevat teologiset tulkintansa, joiden pohjalta hän suhtautuu kielteisesti rekisteröidyn parisuhteen siunaamiseen.

Heikki Hakala toteaa Esalaisessa, ettei kirkon sisällä ei pitkään aikaan ole ollut näin selkeää valintatilannetta. Totta, olen samaa mieltä. On äärimmäisen mielenkiintoista nähdä mihin 1224 äänioikeutettua rajansa vetävät. Valinta tulee näyttämään suuntaa missä asioissa kirkko tulevaisuudessa uudistuu ja mitä säilytetään.