Tavoitteiden ja todellisuuden ristiriita

Torstai 2.4.2009

Kun kuuntelee tutkijaprofessori Sakari Hännisen näkemystä: ”Sosiaaliset oikeudet ovat poikkeuksellisen näyttävästi esillä tärkeimmässä lainsäädännössä, perustuslaissa ja valtiosäännössä”, on helppo olla samaa mieltä. 

Kuntapäättäjänä, silmät avoinna ja kuulevin korvin, avautuu aivan toinen ulottuvuus. Toista kieltä puhuvat myös tutkimukset sosiaalisista oikeuksista ja köyhyydestä. 1990–luvun laman seurauksista ei olla päästy oikeille raiteille. Laman aikana tehdyt ratkaisut heijastuvat yhä.

Hyvä lainsäädäntökään ei nyt yksin riitä, ratkaisevaa onkin se miten sitä tulkitaan. Näyttää vahvasti sille, ettemme elä enää sellaisen hyvinvointivaltion periaatteella, jonka mukaan oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja solidaarisuus ovat yleisesti hyväksyttyjä perusarvoja.

Tätä päivää kuvaa pitkäaikaistyöttömien entisestään paheneva tilanne. Uusi taantuma synnyttää uutta työttömyyttä ja samaan aikaan valtio alentaa työllisyysmäärärahoja, tänä vuonna 45 miljoonalla eurolla. Erityisesti nuorten työttömien työllistämistakuusta olisi nyt huolehdittava.

Myös lastensuojelutapausten määrän kasvu on merkkinä huolestuttavasta kehityksestä, johon piittaamattomuus sosiaalista oikeuksista on johtanut. Esimerkiksi kunnallista kotipalvelua sai 10 vuotta sitten 50 000 perhettä. Tänään sen piirissä on 10 000 perhettä. Avun tarve perheissä ei ole vähentynyt.

Maan hallituksen lähtökohtana on palveluiden ja turvaverkkojen säilyttäminen, jonka vuoksi valtion menoja ei lähdetty leikkaamaan. Hyvä periaate, mutta käytännössä valtio leikkaa palveluja merkittävästi pakottamalla kunnat tekemään sen.

Tänään maa on jälleen lamassa. Tänään nähdään mihin kehitys, piittaamattomuus sosiaalisista oikeuksista on johtanut. Nähtäväksi jää mitä olemme aiemmasta oppineet. Onko tässä uusi mahdollisuus sosiaalisten oikeuksien nousulle?