Blogikirjoitus

Blogiarkisto



Siirry arkistosivulle »

Uutisia

18.1.2012
Katse eteenpäin
Lue lisää » 30.11.2011
Sadun hahmot heräsivät jouluun
Lue lisää » 10.11.2011
Kehätievetoomuksessa lähes 2000 nimeä
Lue lisää » 5.10.2011
Haasteellinen syksy
Lue lisää » 26.9.2011
Terveysmessut vanhemmille
Lue lisää »

Satunnainen kuva

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Share |

Keskiviikko 11.3.2009


Viime päivien uutisoinnit keskittyvät väkevästi talouslaman vaikutusten arviointiin, mutta vuoroin myös kerrotaan myönteisistä ja kannustavista asioista. Hyvä näin, ettei lietsota pelkkää ahdinkoa.

Tuore selvitys povaa työttömyyden kasvavan Päijät-Hämeessä kuluvan vuoden aikana. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan taloudellinen tilanne heikkenee kaikilla Hämeen seutukunnilla seuraavan puolen vuoden aikana. Samalla työttömyys kasvaa. Esimerkiksi Lahden ja Heinolan seudulla työttömyyden arvioidaan lisääntyvänä tänä vuonna 3-5 prosenttiyksiköllä. 

Aluetalouskatsauksessa arvioidaan silti, että tilanne kääntyy paremmaksi jo vuoden kuluttua. Hämeen Te-keskuksen johtaja Pekka Savolaisen mukaan kotimarkkinoiden aika hyvä kysyntä on tasapainottanut taantumaa. Tilanne on siis vielä melko siedettävä, ja toivotaan että näistä lukemista ei mennä enää alaspäin. 

Valoa maakunnan talousahdinkoon tuo palveluala uusilla kauppainvestoinneilla sekä muun muassa logistiikka-ala, jossa iso investointi on Lahden eteläisen sisääntuloväylän nelikaistaistaminen. Kasvun veturiksi povataan silti ympäristöalaa, jonne arvioidaan syntyvän uusia työpaikkoja. 

Lahden kaupunki tarjoaa myös kesällä 2009 kuukauden mittaisen kesätyöpaikan noin 350 nuorelle. Peruskoulussa opiskeleville Lahden kaupungin kesätyöntekijöille maksetaan palkkaa 730 euroa. Toisen asteen oppilaitoksessa (myös lukiot), ammattikorkeakoulussa tai korkeakoulussa opiskelevien palkka on 830 euroa. 

Lomarahoistakaan ei kannusteta luopumaan. Lahden kaupunki ei, toisin kuin monet muut kaupungit, usuta työntekijöitään vaihtamaan lomarahojaan vapaaksi säästösyistä. Vain muutaman työntekijäjärjestöjen kanssa kaupunki on solminut paikallisen sopimuksen, joka koskee lomarahan vapaaehtoista vaihtamista vapaaksi. Laajamittaiseen kampanjaan lomarahasta luopumiseksi ei Lahdessa ole tarvetta kiristyneestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

  

Avainsanat: työ, työllisyys, Lahti, Päijät-Häme, lama, taantuma, nuoret, opiskelijat