Kiinnostavat taudit
Lauantai 24.1.2009
Bongasin Poliklinikka.fi –terveyssivustolta listauksen 2008 luetuimmista artikkeleista.
Eniten tietoa haettiin viime vuonna herpeksestä, liki 87 000 lukijaa. Sikäli tulos ei ole yllätys, sillä melkein kaikki suomalaiset sairastavat huuliherpeksen jossain vaiheessa elämäänsä. Tauti on viruksen aiheuttama, ja kiusallisia rakkuloita huulessa kutsuttiinkin minun lapsuudessani yskänrokoiksi.
Toiseksi luetuin oli kilpirauhasen liikatoimintaa selittävä artikkeli 73 000 lukijallaan. Kilpirauhanen oli muutenkin hyvin vankasti edustettuna, sillä viidenkymmenen suosituimman listalla majaili kolme kilpirauhasen eri toimintahäiriöistä kertovaa artikkelia.
Luetuimpien joukkoon mahtui paljon suomalaisille ominaisista vaivoista kertovia tietoiskuja. Korkeille sijoituksille ylsivät edellä mainittujen vaivojen lisäksi esimerkiksi peräpukamat, kipeät sappikivet, virtsatietulehdus, kihti ja endometrioosi.
Viidenkymmenen luetuimman joukkoon oli päässyt myös vanhan kansan ”äijätauteja”. Tyypin 2 diabetes, iskias, välilevyn pullistuma, verenpainetauti, tyrä ja närästys kiinnostivat yhteensä 213 000 suomalaista.
Juroja suomalaisia ei ilmeisesti kiinnosta saada tietoa psyykkisistä sairauksista, sillä listalle mahtui vain kolme ryhmään kuuluvaa artikkelia, luetuimpana masennus vasta sijalla 19.