Politiikka on vastuullisuutta eikä toiveunelmointia
Keskiviikko 10.9.2008
Kaupunginvaltuutettu Seppo Koskisen (sdp) kirjoitus 8.9. päivän Etlarisa oli kovin murheellista luettavaa. Olen muutamasta asiasta vahvasti eri mieltä. Tulkoon heti todettua, että niin Sepon kuin minunkin näkemykseni perustuvat henkilökohtaisiin ja vain yhden ihmisen kokemuksiin. En myöskään halua vähätellä kenenkään tunteita, joille toivon löytyvän muitakin purkupaikkoja kuin yleisönosasto.
Kirjoittaja sivusi niin puolueiden vaaliohjelmia, vaalimainosteemoja kuin luottamushenkilöidenkin vaikutusmahdollisuuksia. Siitä olen samaa mieltä, ettei uutena valtuutettuna välttämättä voikaan tietää miten tarkkaan ottaen asioihin voidaan päätöksenteossa vaikuttaa. Mutta kirjoituksesta saattoi saada liian yksipuolisen kuvan vaikutusmahdollisuuksista. Päätöksentekojärjestelmiä on toki aika ajoin syytä arvioida ja muuttaa toimimattomia tapoja. Äänestäjien ja uusien ehdokkaiden niskaan kuitenkaan ei ole viisasta vierittää omia pettymyksiään.
Kahdeksan vuoden kokemukseni perusteella valtuutetun vaikutusmahdollisuudet ovat ”kumileimasin” – mainettaan huomattavasti paremmat. On syytä tiedostaa, että päätöksenteon suuntaan vaikutetaan useilla foorumeilla, ei pelkästään valtuuston kokouksissa. Tärkeitä kanavia ovat asioiden valmistelun eri vaiheissa lautakunnat, työryhmät, seminaarit yms. On hyvin pitkälle kiinni luottamushenkilön omista ominaisuuksista ja valmiuksista miten tulee kuulluksi. Poliittinen työ vie aikaa. Se vaatii asioihin paneutumisen lisäksi kärsivällisyyttä, malttia, neuvottelutaitoja ja – haluja.
Kirjoittaja kysyi myös, ”missä on todellisuuden taju, järjellinen ymmärrys ja tahto panna asiat parempaan järjestykseen”. Puolueiden vaaliohjelmistahan luulisi näitä ominaisuuksia löytyvän. Edellyttäen toki, että nämä ohjelmat on laadittu toteuttamistarkoituksella eikä mainoskikkailuiksi. Kuulostaa kieltämättä hieman oudolle, jos valtuutettu ei syystä tai toisesta voi itse uskoa oman viiteryhmänsä ohjelmiin.
Siinä olen taas kirjoittajan kanssa täysin samaa miltä, ettei asioita paranneta unelmoimalla tai turhia toiveita lietsomalla. Mutta omaa uskoani en ole menettänyt. Asioiden kulkuun vaikutetaan työtä tekemällä, ei valittamalla. Lisäksi olen huomannut, ettei suuri ole aina oikeassa eikä pieni aina väärässä. Yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia. Haluankin kannustaa kuntalaisia vaikuttamaan äänestämällä ja rohkaista kaikkia uusia ehdokkaita - luottamushenkilön työ on tärkeää ja mielekästä.
|
|
Avainsanat:
politiikka,
päätöksenteko,
vaalit,
vastuu
|