Blogikirjoitus

Blogiarkisto



Siirry arkistosivulle »

Uutisia

18.1.2012
Katse eteenpäin
Lue lisää » 30.11.2011
Sadun hahmot heräsivät jouluun
Lue lisää » 10.11.2011
Kehätievetoomuksessa lähes 2000 nimeä
Lue lisää » 5.10.2011
Haasteellinen syksy
Lue lisää » 26.9.2011
Terveysmessut vanhemmille
Lue lisää »

Satunnainen kuva

Valtion joukkoliikennetuki

Sunnuntai 31.8.2008

Liikennekysymykset kohosivat päärooliin loppuviikolla päijäthämäläisten kansanedustajien maakuntakierroksella ja Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lahdessa.

Yleisenä huolena oli tieverkon kunnon tuntuva heikkeneminen. Lisää panostusta penättiin mm. valtatie 12:n sekä valtatie 24:n kohentamiseen Lahti-Jämsä välillä.

Uutena asiana Lahdessa nousi esiin suurten kaupunkien joukkoliikennetuki, johon valtion budjettiesityksessä on varattu viisi miljoonaa euroa.
Valtiolta edellytetään joukkoliikennetuen saamista myös Lahdelle sekä Oululle, Kuopiolle ja Jyväskylälle.

Vanhasen hallitus aikoo jakaa tukea vain pääkaupunkiseudulle sekä Tampereelle ja Turulle. Miksi vain nämä suuret ja rikkaat kaupungit saavat tätä tukea muutaman miljoonan? Toivon, että alueemme kansanedustajien lisäksi KD:n eduskuntaryhmä tekee voimakkaasti lobbaustyötä Päijät-Hämeen hyväksi.

 

Avainsanat: julkinen liikenne, valtio, edunvalvonta

Astman hoitotasapaino tärkeää

Perjantai 22.8.2008

Suomen Lääkärilehdessä julkistetussa uudessa  suomalaistutkimuksessa käy ilmi, että astma on hyvässä hoitotasapainossa vain puolella potilaista. 46 prosenttia potilaista käytti astmansa hoitoon päivittäin lyhytaikaista avaavaa eli niin sanottua kohtauslääkettä.

Lisäksi 64 prosenttia potilaista uskoi hoitavansa sairauttaan kohtauslääkkeen avulla. Tutkimuksen lääkäri Hedman toteaa kohtauslääkkeen päivittäisen käytön olevan merkki astman huonosta hoitotasapainosta. Hänen mukaansa tulokset vahvistavat käsitystä, ettei monenkaan suomalaisen astmaatikon hoito ole optimaalinen.

Astmaa sairastavana ja astmaattisen lapsen äitinä tämä kuulostaa minusta huolestuttavalle. Itselleni ja lapselleni on alusta pitäen korostettu, että kohtauslääke on tarkoitettu vain tilapäisesti lievittämään astman oireita eikä jatkuvaan käyttöön. Astman taustallahan on keuhkoputkien tulehdustila, jota pitää hoitaa säännöllisellä tulehdusta poistavalla lääkityksellä.

Saan olla kiitollinen, että oma astmani on pysynyt hallinnassa ja jopa usein lähes oireettomana. Myös jo aikuisikään ehtineen lapseni tilanne on vakaa. Päivittäisellä tulehdusta ehkäisevällä lääkityksellä hänen hoitonsa on tasapainossa eikä astma aiheuttanut kohtuuttomia vaikeuksia edes armeija-aikana.

Sen olen vuosien saatossa oppinut, ettei astman kanssa kannata leikkiä, mutta sen kanssa oppii hyvin pärjäämään. Annettujen ohjeiden mukaista hoitoa ei siis kannata laiminlyödä.

 

Avainsanat: terveys, vastuu

Veronalennuksia?

Maanantai 18.8.2008

Elokuun puolessa välissä tehdyn kyselyn mukaan kansalaiset suosisivat veronalennuksissa pieni- ja keskituloisia. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan tätä mieltä on selvä enemmistö. Erityisesti näin ajattelevat eläkeläiset ja alle 70 000 euron vuosipalkkaa saavat. Kyselyn perusteella miltei puolet yrittäjistä ja johtajista sekä suurituloisista taas puolestaan tasaisi alennukset kaikille palkansaajille.


Kyselystä käy myös ilmi, että nuoret jakaisivat veronalennukset tasaisemmin kuin iäkkäät ja lapsiperheet tasaisemmin kuin aikuistaloudet. Naiset ja miehet puolestaan vastasivat lähes samalla tavalla, sillä erot olivat vain muutamia prosentteja. Virhemarginaalihan lienee aina 2-3 prosenttiyksikköä suuntaan jos toiseenkin, mutta kyllä nämä kyselyt aina jotain painotuksia kertovat.

 

  

Avainsanat: verotus, lainsäädäntö, yhteiskunta

Uskonto vs. politiikka

Sunnuntai 17.8.2008

Saan silloin tällöin postia aiheesta: miksi olen valinnut puolueekseni KD? Liekö vaalien läheisyys vai mikä, nyt on ilmaantunut sähköpostiini useita yhteydenottoja aiheina uskonnon ja politiikan yhteiselo. Päätin pohtia asiaa hieman myös blogissani. Toki olen vastannut kysyjille suoraan, mutta tulkoon osa vastauksista julki, jos ne vaikka sattuisivat kiinnostamaan sinuakin - blogini lukija.  

Usein todetaan, että uskonto ja politiikka kuuluvat erilleen ja piste. Näinhän me Suomessa hyvin herkästi olemme tottuneet ajattelemaan. Joitakin reunaehtoja on silti syytä pohtia hieman pintaa syvemmältä.

Jos uskonnon ja politiikan erottaminen tarkoittaa sitä, että puoluepoliittisia rajalinjoja ei pidä tuoda kirkkoihin ja seurakuntiin, olen sydämestäni samaa mieltä. En haluaisi kokea puoluepoliittista jaottelua kirkon penkissä vaan pikemminkin yhteyttä kaikkien kesken – niidenkin, jotka ajattelevat politiikasta eri tavalla.

Yksi asia on mielestäni myös erikoista. Moni on innokkaasti tuomassa puoluelistoja kirkkovaaleihin, vaikka usein samat henkilöt ovat toisaalla varoittamassa politiikan ja uskonnon sekoittamisesta.  

Jos uskonnon ja politiikan erottaminen ymmärretään niin, että kirkkojen ja seurakuntien sisäiset oppikysymykset pitää ratkaista kirkoissa ja seurakunnissa, olen tässäkin samaa mieltä. Minusta on hämmentävää se, että jopa ministerien suulla kirkkoja vaaditaan oppikysymyksissään noudattamaan poliitikkojen tahtoa?

Uskonnon ja politiikan erilleen lukemisen ymmärrän siten, että kirkkojen tulee keskittyä perustehtäviinsä.  Evankeliumin julistaminen ja lähimmäisten auttaminen on oman näkemykseni mukaan kirkon perustehtäviä.

Jos uskonnon ja politiikan erottamisella taas ajatellaan sitä, että meidän pitäisi unohtaa kristillisen arvopohjan merkitys kansamme ja koko Euroopan menestymiselle olen vahvasti eri mieltä. Kristillinen arvomaailma on usein edistänyt ratkaisevalla tavalla ihmisten yhdenvertaisuutta, sillä onhan jokainen ihminen kristinuskon sanoman mukaan arvokas.
 

Uskonnon ja politiikan erottaminen ei myöskään voi merkitä sitä, että antaisimme yksin ateistiselle fundamentalismille yhteiskunnallisen tiennäyttäjän roolin. Jäljet idässä ovat äärettömän karut.

Eikä se voi merkitä sitäkään, että kristitty päättäjä joutuisi kätkemään arvonsa ja innoittavat lähtökohtansa. Päinvastoin. Kristilliset arvot ovat mielestäni ymmärrettävä yhteiskunnallisesti rakentavaksi voimavaraksi. Poliittisten päätösten takana on tärkeää nähdä ihmisen kasvot.
  

”Kokoomuslaisen opin” saaneena olen siis valinnut poliittiseksi vaikutuskanavakseni Kristillisdemokraatit. Mielestäni poliittiseen toimintaan voi aidolla ja rehellisellä tavalla liittyä välittämisen henki, rakkaus omaan kotiseutuun ja oman kansan hyvää tulevaisuutta puolustava tahto.

Avainsanat: politiikka, päätöksenteko, KD, yhteiskunta

Päijät-Hämeen suuntautumisvaihtoehdot

Tiistai 12.8.2008

Kesäkuussa valmistunut aluehallinnon aluejakotyöryhmän raportti puhututtaa ja syystäkin. Virkamiesvalmistelussa ollut ALKU-hanke eli aluehallinnon kehittämishanke jakautuu ELLU:un ja ALLU:un. Tässä selvityksessä Päijät-Häme liitettäisiin laajemmassa aluejaossa Kanta-Hämeen kanssa Pirkanmaahan. Esitys on monilta osin ongelmallinen.

Eilinen päivä meni pitkälti Päijät-Hämeen suuntautumisvaihtoehtojen pohdinnassa eri foorumeilla. Hankkeen aikataulu osoittautuu jälleen kerran jo alkumetreillä kovin tiukaksi. Raportti siis valmistui kesäkuussa ja syyskuun puolessa välissä maakuntien liitot antavat lausuntonsa. Elokuun aikana tulee kunnissa käydä perustavaa laatua oleva keskustelu ja muodostaa kunnan kanta, joista pyritään maakuntaliitoissa sorvaamaan koko maakunnan yhteinen tahtotila. 

Ehtiikö siinä ajassa poliittinen luottamusjoukko käydä aidosti pohdintaa oman maakuntansa tulevaisuuden parhaaksi. Vai onko luotettu siihen että kunnissa ja maakunnissa annetaan sokeasti ratkaisuvalta pois omista käsistä. 

Kun aluehallintoa järjestellään maassamme uusiksi, on Lahden näkövinkkelistä olemassa kaksikin strategisesti mielekästä suuntautumisvaihtoehtoa.

Ensimmäinen on pääkaupunkiseutu, jonne Lahdella ja koko maakunnalla on valtaosin luonnollisia yhteyksiä. Tulevaisuudessa metropolialueeseen integroitumisen merkitys vain kasvaa. Toinen vaihtoehto on etsiä kumppaneita, joiden strateginen asema suhteessa pääkaupunkiseutuun on samanlainen kuin Päijät-Hämeen. Näitä ovat esimerkiksi Kanta-Häme ja Kymenlaakso.

Pidän Päijät-Hämeessä vallalla ollutta tapaa viisaana; emme ole voimakkaasti sulkeneet julkisissa keskusteluista mitään vaihtoehtoa pois. Nyt on kuitenkin yhteisen tahdonmuodostuksen aika, eikä sitä ole hukattavaksi. Myöskään sooloiluun ole varaa, valtionhallinnossa ei yksittäisten kuntien kannat paljon paina. Maakunnan yhteistä näkemystä tarvitaan.

Tutustu ALKU-raporttiin tästä linkistä.

Toisinaan tuntuu kuin politiikka olisi lyhenteillä kikkailua - pelkkää aakkossoppaa. On Allua ja Ellua. Onkin siis aiheellista kysyä: jos Allu ja Ellu toteutuu, loppuuko Elli?

  

 

Avainsanat: valtionhallinto, politiikka, päätöksenteko

Köyhyyden monet kasvot

Lauantai 9.8.2008

Kela ja Turun yliopiston tutkimuksen mukaan piiloköyhyys näyttää lisääntyvän Suomessa. 2000-luvun alussa sosiaalietuuksia jätti hakematta noin kuusi prosenttia niihin oikeutetuista. Nyt näitä tilastoista pois jääviä ”piiloköyhiä” on jo noin kymmenen prosenttia, ilmenee tutkimuksesta.

Toimeentuloluukulle hakeutumista voi estää esimerkiksi leimautumisen pelko. Mielipidemittausten mukaan noin 60 prosenttia suomalaisista pitää toimeentulotuen saajia syrjäytyneinä. Joukossa voi olla myös ”elämäntapaköyhiä”, mutta suurin osa on varmasti ihmisiä, jotka eivät osaa hakea monimutkaisia etuuksia.

Suuressa putoamisvaarassa voivat olla myös mielenterveyspotilaat, koska heille etuuksien hakeminen on erityisen vaikeaa. Varsinkaan avohoito ei nykyään tarjoa riittävästi tukea taloudellisten asioiden hoitamiseen.

Myös ihmisten asenteita toimeentulotuen saajia kohtaan ollaan tutkittu. Alustavat tulokset näyttävät kiistatta, että asenteet tuen saajia kohtaan ovat muuttuneet. Suurempi osa katsoo, että he ovat todella avun tarpeessa ja pienempi osa pitää heitä laiskoina tai vilpillisinä. 

Olisikohan jo poliittista kypsyyttä harkita vakavasti toimeentulotuen siirtämistä Kelalle. Se voisi helpottaa tuen hakemista, nopeuttaa käsittelyä ja vähentää väliinputoamisia, kun pallottelu Kelan ja kuntien välillä jäisi pois.

 

Avainsanat: köyhyys, inhimillisyys, asenne, lainsäädäntö, yhteiskunta

Tuulee ja palelee

Tiistai 5.8.2008

"Sairaan kylmää", totesi nuori tyttö toiselle ja napitti villatakin nappeja tiukemmin kiinni. Olen ohikulkevien kanssa aivan samaa mieltä. Olisi ollut paljon mukavampi aloittaa työt loman jälkeen aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Mutta näissä asioissapa ei ole valitusoikeutta.

Kesäloma on siis ohi ja syyskauden ensimmäinen kaupunginhallituksen kokous takana. Asialista oli ihan kohtuullinen vaikka kokousta edeltä puheenjohtajiston palaveri oli puolestaan puolet normaalia pidempi. No, onhan perusteellinen sisäänajo syksyn asioihin nyt suoritettu.

Tänään ei ole pelkästään kylmä vaan myös älyttömän tuulinen ilma. Lehdistössä näytetään varoittelevan ihmisiä kaatuilevista puista ja muista vastaavista irtonaisista esineistä. Eikä suotta. Kyllä jo aamulla oli moottoritiellä ajaessani sellainen puhuri, että ratista oli viisasta pitää molemmilla käsillä kiinni.

Media on myös näköjään palannut lomilta. Toimittajat pyrkivät päivittämään poliittisten ryhmien ja puheenjohtajien näkemyksiä päivän polttavista aiheista: Ranta-Kartanon kaava ja toriparkki. On harmillista, että näistäkin kahdesta aiheesta on muodostunut eipäs-juupas -väittelytilanne. Asiat eivät vaan pysy aina ennallaan vaan kehittyvät ja muuttuvat.

Olisikin huomattavasti viisaampaa pyrkiä vaikuttamaan asioihin muutoin kuin ainaisen vastustamisen kautta. Itse näen molemmissa aiheissa paljon hyvää ja lisäkehittämisen paikkaa. En henkilökohtaisesti halua olla kehityksen jarruna kaavavalmistelulle enkä toriparkin suunnittelulle. ”Koskaan et muuttua saa” –laulu ei kuulu suosikkeihini.

Toivottavasti elo-syyskuussa on kauniita lempeitä syysiltoja, vaikka ei enää kesää olisikaan jäljellä.

  

Avainsanat: arkisia hajatelmia, asenne

Talousarvioesitys

Perjantai 1.8.2008

Katainen on julkistanut talousarvioesityksen kokoomuslaisen veromallin. Sama 1,2 % -yksikön alennus kaikkiin tuloluokkiin merkitsee hyvätuloiselle 3-4 kertaa suurempaa rahasummaa puhtaana käteen kuin pienituloiselle. Tämä jatkaa tuloeroja kasvattavaa mallia. Kokoomuksen tahto toteutuu, mutta toteutuuko kansan. Näillä eväillä ollaan kuntapuolella edelleen lähes mahdotonta tehtävän edessä.

Valtiovarainministeriö Kataisen johdolla on avannut budjettityönsä maalaamalla Suomen talouden näkymät loistaviksi. Yleisellä tasolla myönteisyys on hyvä asia, mutta kohtuus olisi siinäkin paikallaan. Tietoisesti unohdetut synkät tosiasiat ovat vastuuttomuutta. Vaikka avioliitossa eläviä eläkeläisiä koskettanut epäoikeudenmukaisuus poistuu, heikoimmassa asemassa olevat näyttävät jäävän edelleen unohduksiin. Verokevennysvara ei ole mitoitettu niin, että terveydenhuollon ja vanhustenhoidon puutteita kyetään korjaamaan.

Suuri osa suomalaisista olisi toiminut veronkevennysten suhteen toisin. Noin 60 prosenttia MTV:n nettikyselyyn vastanneista olisi ohjannut veronrahoja mieluummin julkisten palvelujen, kuten esimerkiksi terveyspalvelujen parantamiseen, eläkkeiden korottamiseen tai pienituloisten suurempaan veronalennukseen.

Avainsanat: talous, julkiset palvelut, valtio