Keskiviikko 30.4.2008
Taas on vappu ja kerrankin sää suosii. Perinteisesti vapusta alkaa kesä ja päällystakit jätetään kaappiin säästä riippumatta. Alkuaanhan vappu oli katollinen juhla. Sitä vietettiin noin 780 kuolleen abbedissan kunniaksi. Walburgis julistettiin kuoltuaan pyhimykseksi. Kirkkopyhään sekoittui myös germaanisen pakanajuhlan aineksia. Valpurin yönä olivat noidat liikkeellä. He ratsastivat luudilla tai pukeilla uhripaikoille juhlimaan itse paholaisen kanssa. Noitien säikyttämiseksi sytytettiin tulia.
Sittemmin vapusta tuli Ruotsissa ja Suomessa akateeminen karnevaali. Ylioppilaslakin käyttöaika alkoi vapusta ja jatkui syyskuun lopulle. Ylioppilaiden jälkeen vapun omivat työläiset. Meillä työnväen juhlaa vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1902 ja vuodesta 1918 lähtien vappu on ollut palkallinen vapaapäivä.
Kirkollinen vappu ei oikein koskaan juurtunut Suomeen. Minun nuoruudessani vappuaattoon kuuluivat viuhkat, jotka kaivettiin aattoaamuna komeron kätköistä. Nyt ovat ilmapallot ja kaikki muut hörhelöt käypää tavaraa.
Tänä vuonna valkovuokot kukkivat jo parhaimmillaan – lämpimän kevään ansiosta ja sää on kaikin puolin mitä parhain.
Glada vappen och klara vappen! Iloista vappua!
|
|
Avainsanat:
luonto,
juhlapäivä
|
Tiistai 29.4.2008
Pitkään takkuillut ja harmaita hiuksia tuottanut toimeentulotukihakemusten käsittely on nopeutunut Lahdessa.
Kaupungin sosiaalipalveluissa tukihakemusten käsittely kestää enintään viikon. Kiireelliset tapaukset saadaan ratkaistua heti. Vuoden alusta voimaan astunut toimeentulotukitakuu toteutuu näin ollen Lahdessa.
Toimeentulotukihakemuksia Lahdelle on jätetty suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, mutta jos määrä lisääntyy, toivottavasti takuun toteutuminen ei vaarannu.
|
|
Avainsanat:
Lahti
|
Sunnuntai 27.4.2008
Puolueen 50 -vuotisjuhlapäivä oli todella rento ja lämmin henkinen – virallisuudestaan huolimatta. Vieraita oli kaikkiaan liki kolmesataa – eri-ikäisiä ja ympäri maata, puolueen perustajajäsenet ja veteraanit eturiveissä. Kansainvälisiä vieraita oli runsaasti Saksan CDU:sta sekä Hollannin ja naapurimaidemme veljespuolueista. Viron Kristillisdemokraattien delegaatio oli iso.
Osallistuin mieheni kanssa juhlallisuuksiin. Myös Hämeen piiristä oli juhlijoita mukana. Päivän pääjuhlaa vietettiin Continentalin Ball Roomissa. Kansainvälisessä ja monikielisessä ohjelmassa oli puheita, venäläis-heprealais-ruotsalais-suomalaisella ohjelmistollaan Viktor Klimenkon laulua, Timo Sinivuoren ohjaama historiikkimuistelo ja ihanat juontajat, Kristiina ”Kriske” Kunnas ja Peter Östman.
Illalla juhlinta jatkui vielä päivällisen merkeissä Pääpostin ravintolassa. Todella mukavaa seuraa ja hyvää ruokaa. Entistä lahtelaista puoluesihteeriä Milla Kalliomaata, kuten monia, monia muita tuttuja ympäri Suomea, oli myös ilo tavata. Illan juontajapari Sari Essayah ja Niklas Andersson jatkoivat päiväjuhlan juontajaparin tasokasta sarjaa.
Parasta loistoa oli musiikki, jota kuulimme. Jousiyhtye Juho Valtonen hurmasi monipuolisella ohjelmistollaan koko yleisön. Järnefeltin kehtolaulu viuluin sai minut lähes pidättämään hengitystä ja selkäpiin väreilemään. Myös rokki taittui uskomattoman upeaan sointiin viulistien hyppysissä.
Juhlat on nyt juhlittu – tällä erää ja arkityö kutsuu. Meillä jokaisella on oma yksilöllinen tarinamme siitä, miksi olemme liittyneet puolueeseen, miksi olemme sitä tukeneet ja äänestäneet, miksi näemme vaivaa tämän poliittisen kotimme hyväksi. Nämä tarinat muodostavat yhdessä puolueemme historian. Olen onnellinen ja kiitollinen voidessani olla osa tätä tarinaa.
|
|
Avainsanat:
juhlapäivä,
KD
|
Perjantai 25.4.2008
Lahden kaupungin tulevaisuustoimikunta, johon itsekin kuulun, on saanut skenaariotyönsä työnsä valmiiksi. Raportti esiteltiin eilisessä kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa Sibelius-talolla. Skenaarioiden lähtökohtina ovat Suomen talouskasvun tilanne, kuntarakenteen mahdollinen muutos sekä väestönkasvun nopeus. Toimikunta on laatinut neljä vaihtoehtoa kaupungin tulevaisuudesta. Toimikunnan luomat kuvat kertovat siitä, millainen Lahden seutu olisi vuonna 2025. Kahdessa mallissa kuntarakenne on pysynyt nykyisellään ja kahdessa se on muuttunut. Talouskasvu puolestaan on kahdessa mallissa hidasta ja kahdessa nopeaa. Kaikille skenaarioille yhteisiä haasteita ovat ikärakenteen muuttuminen, työvoiman riittävyys sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen. Skenaariotyöskentelyn tavoitteena on tukea kaupungin tulevaa strategia- ja yleiskaavatyötä sekä edesauttaa kuntarakennetarkastelua.
Suomen suuret kaupungit jakautuvat tulevaisuudessa menestyjiin ja taantujiin. Todennäköisten 5-7 menestyvän kaupungin joukkoon tulevat kuulumaan ne alueet, jotka osaavat hyödyntää kaupunkiseudun yhteistyön. Hyvätuloiset lapsiperheet sijoittuvat jatkossa yhä enemmän kehyskuntiin. Yhdyskuntarakenteen on oltava järkevä, ettei ennustettavissa oleva energian hinnannousu muodostu esteeksi keskuskunnassa työssäkäynnille, hahmotteli tilaisuudessa puhunut Kuntaliiton tulevaisuudentutkija Santtu V. Bruun.
Tulevaisuustoimikunnan raportti: Lahden neljä tulevaisuutta
|
|
Avainsanat:
Lahti,
kuntarakenne
|
Keskiviikko 23.4.2008
Paras-hanke tarvitsee tuekseen vahvaa johtajuutta, totesi ministeri Kiviniemi eilen Finlandia- talossa pidetyssä koko päivän mittaisessa kuntatoimijoille tarkoitetussa PARAS- seminaarissa. Hänen mukaansa onkin tarkasteltava lähemmin, millaista muutosjohtajakoulutusta kuntien luottamushenkilö- ja virkamiesjohto tarvitsevat lisää uudistuksen läpiviemisen tueksi.
- Kaiken kaikkiaan Paras-uudistus on edennyt hyvin. Olemme saavuttaneet tuloksia yli odotusten kuntien yhdistymisissä ja yhteistoiminta-alueiden perustamisissa. On kuitenkin muistettava, että uudistus on alkumetreillä. Palvelujen järjestämis- ja tuottamistapojen uudistaminen on vasta edessä, totesi Kiviniemi lopuksi.
Kaupunkiseutusuunnitelmien asiantuntija-arvioinnin loppuraportti on nyt valmis. Eilinen oli itselleni kolmas valtakunnallinen Paras-seminaari, eikä se tarjonnut varsinaisesti enää mitään uutta. Ministerit Kiviniemi, Risikko ja Sarkomaa edustivat alustuksillaan ja vastauksillaan tyylikkäästi naisosaamisen politiikan huippua. Heitä ja muitakin päivän puhujia kuunnellessa ei voi todeta muuta kuin kansanedustaja Hannes Mannisen sanoin: ”Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu.”
Niinpä niin, ajat ovat todella muuttumassa. Tulevina vuosina mennään eteenpäin sellaisessa maastossa, missä on viisasta säilyttää oikea kompassisuunta ja hyvä ote karttaan.
|
|
Avainsanat:
kuntarakenne,
|
Lauantai 19.4.2008
”Lahden keskustan kunnallisjärjestön entinen puheenjohtaja, päiväkodin johtaja Päivi Lahtinen on loikannut kokoomukseen. Hän on jo asettunut kokoomuksen ehdokkaaksi ensi lokakuun kunnallisvaaleihin. Lahtinen on hakenut kaupunginhallitukselta eroa teknisen lautakunnan ja leikkialuetoimikunnan jäsenyydestä. Syyksi hän ilmoittaa keskustapuolueesta eroamisen myötä syntyneen eturistiriidan. Lahtinen johti keskustan kunnallisjärjestöä vuoden 2006.” –uutisoi aamun maakuntalehti.
On helppo arvostaa Päivi Lahtisen toimintatapoja. Puoluekannan vaihtoon en niinkään ota kantaa, mutta menettelytapoihin haluan lausua julkisesti näkemykseni. On nähty vuosien saatossa monenlaisia loikkauskuvioita, niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin areenalla.
En halua kritisoida sitä, että vaihdetaan puolueesta toiseen. Tosin itselleni se ei sopisi. Olen kasvatettu arvoasenteeseen: joka auraan tarttuu, se aurassa pysyköön. Valinnan vapaus meillä kullakin olkoon, kesken matkankin. Toivon kuitenkin jokaisen löytävän poliittisen kodin mahdollisimman vähillä siirtymillä - poliittisen uskottavuuden vuoksi.
Loikkia voi niin monella tavalla. Päivi Lahtisen tapaa on helppo kunnioittaa – toisenlaisiakin esimerkkejä on. Siirtyessään kesken valtuustokauden toiseen puolueeseen, on viisasta ja lojaalia erota myös luottamustehtävistä, jotka on entisen poliittisen ryhmän kautta saatu. Itsekkäästi toimien voisi ajatella luottamuspaikan kuuluvan vain henkilölle itselleen kauden loppuun. Luottamustehtäväpaikat kuuluvat mielestäni kuitenkin vaalien jälkeisten neuvottelujen tuloksena ensisijaisesti puolueella eikä henkilölle. Puolueen kautta ne on aikoinaan saatukin – ei yksin omin voimin.
Myös heti vaalien jälkeen tapahtuvia puoluevaihdoksi paheksun syvästi. On mielestäni moraalitonta ja äänestäjien pettämistä kerätä äänet yhden ja siirtyä sitten toisen lipun alle toimimaan. Luulisi jokaisen hakeutuvan jo ehdokkaaksi sen puolueen listoille, jonka riveissä sitten haluaa ja kykenee toimimaan.
Houkutuksia kieltämättä jokaisen tielle ilmaantuu. Reilun kymmenen vuoden aikana on itselläkin ollut monenlaisia vaiheita kohdattavana. Rehellisyyden nimissä haluan tunnustaa: olen myös elänyt hetkiä, jolloin olen ollut niin äärimmäisen turhautunut omaan poliittiseen viiteryhmääni – monista eri syistä. Vaihtoehtojen ja tarjouksien kirjo on aika ajoin ollut mahtava.
Valitsin aikoinaan pitkähkön harkinnan jälkeen kristillisdemokratian omaksi vaihtoehdokseni. Ehkä se olisi voinut olla joku muukin ryhmittymä joko oikealta tai hieman vasemmalta, mutta punnittuani asiaa – mikään muu ei ollut itselleni sopiva. Olen yllättävänkin usein kuullut sanottavan, että olet väärässä puolueessa, asemasi olisi parempi muualla, mitä sinua hyödyttää olla tuossa puolueessa, jne.
Tehkööt muut miten haluavat, mutta minä olen tieni valinnut. Olen lähtenyt vaikuttamaan asioiden kulkuun yhteiseksi hyväksi, en tavoittelemaan henkilökohtaisia etuisuuksia. Olen tarttunut auraan, jonka syntysanat kirjattiin viisikymmentä vuotta sitten, ja samalla kyntömatkalla ollaan. Kynnettävää näyttää edelleen riittävän.
Vuonna 1958 puolueen syntysanat lausuttiin Helsingin Kuusisaaressa, kun kymmenkunta miestä kokoontui perustamaan uutta yhteiskunnallista liikettä kristilliseltä arvopohjalta. Suomalainen yhteiskunta oli tuolloin monella tavalla syvässä murroksessa. Sotien jälkeen sisäpoliittiset ristiriidat olivat huomattavia ja hallitusten kestot lyhyitä. Maaltamuutto ja työväenliike alkoivat ravistella vanhoja rakenteita. Myös kirkkoa koetteli kriisi liberaalien uudistajien kyseenalaistaessa vanhoja oppeja. Kaikille yhteinen arvopohja ei ollut enää itsestään selvyys.
”Suomen Kristillinen Liitto edustaa kristillis-isänmaallista suuntausta maassamme ja tukee valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa sellaisia ehdokkaita, jotka tuntevat vastuun suomalaisen kansanvallan säilyttämisestä puoluediktatuurin valtapyyteistä vapaana, kristillisen hengen ja moraalin turvaamisesta, yhteisen isänmaamme menestymisestä, kotien eheytymisestä, vanhusten vaalimisesta, nousevan polven kasvattamisesta Jumalan pelossa sekä yhteisten varojen käytöstä omaan etuun katsomatta.”
|
|
Avainsanat:
Lahti
|
Sunnuntai 13.4.2008
Kulunut viikko oli harvinaisen vauhdikas, eikä näin ollen jäänyt vapaa-aikaa ongelmaksi asti. Kokousrumba pyöri hyvin tasaiseen ja tehokkaaseen tahtiin koko viikon; maakuntahallitus, kaupunginhallitus, puheenjohtajisto sekä lukuisia neuvottelu- ja keskustelutapaamisia – toinen toistaan tärkeämpien asioiden puitteissa.
Viikkoa siivitti poikkeuksellisen runsas määrä sähköpostiyhteydenottoja. Kuntalaiset olivat hyvin kiinnostuneita meneillään olevista kuntapoliittisista asioista. Mahdolliset omaisuuden myyntikuviot sekä vireillä olevat kuntaliitosselvitysten ajankohtaistilanteet olivat kysytyimmät aiheet. Myös muutama henkilö kaipasi käytännön neuvoja, miten edetä ja mihin ottaa yhteyttä työvoimahallinnon kysymyksissä.
Viikkoon sisältyi myös monta mukavaa ja hauskaa hetkeä. Osallistuminen Hausjärven paikallisosaston kevätkokoukseen sekä Lahdessa lauantaina pidettyyn piirikokousjuhlaan olivat mieleenpainuvan rohkaisevia. Koen roolini piirin toiminnanjohtajana ja erityisesti vaalipäällikkönä itselleni oikeinkin sopivaksi. Toivon onnistuvani tsemppaamaan kenttäväkeä saavuttamaan paras mahdollinen vaalikampanjointi-iskukunto sekä sitä kautta hyvä vaalitulos. En ole unohtanut sitä, että kokoomuksen ohella kd oli viime kuntavaalien voittaja Päijät-Hämeessä.
Maanantai tuo taas tulleessaan mielenkiintoisia kuvioita, eikä vähäisin niistä ole kaupunginhallituksen ja sen jälkeen valtuuston päätös Avaran osakkeiden myynnistä. Eräillä tahoilla näyttää olevan jopa sunnuntaipäivänä lähes hysteerinen lobbauskampanjointi myynnin torpedoimiseksi. Herää vahva epäily mitä tuon kaiken takana onkaan.
Väitteet siitä, että myyntiä olisi valmistelu puutteellisesti ja taidottomasti eivät kyllä pidä paikkaansa. Ehkäpä myyntivaltuuksien myötä pelätään paljastuvan jotain sellaista mitä ei haluttaisi. Asia on halutta myös saada näyttämään asuntopoliittiselta, mutta itse näen sen puhtaasti taloudellisena kysymyksenä. Kaupungin ei ole tulevaisuudessa syytä olla mukana tämän kaltaisessa finanssisijoituksessa, se ei kuulu kaupungin perustehtäviin. Tarvittava vuokratuotantorakentaminen jatkuu Lahden seudulla joka tapauksessa, rakentajasta riippumattta. Summa summarum, raskas ja antoisa viikko on takana. Tänään sunnuntaina rentoudutaan kolme neljäsosan perheen kanssa kotioloissa. Yksi on tällä kertaa poissa; tyttäremme matkasi tiistaina jälleen kaukomaille ja palaa kolmen kuukauden kuluttua Suomeen. Äidin sydän on aika erikoinen. Sitä kantaa usein huolta silloinkin, kun ei välttämättä tarvitsisi. Luottamus on kuitenkin huolia suurempi. Minne äidin hoiva ja apu eivät yllä, sielläkin kantaa luottamus Luojaan.
|
|
Avainsanat:
arkisia hajatelmia
|
Lauantai 5.4.2008
Olen tietoisesti valinnut linjan, etten kirjoita julkisessa blogissani ihan kaikesta mikä puhututtaa maan ja taivaan välillä. Olen tähän asti pidättäytynyt kommentoimasta mm. tapausta Ilkka Kanerva, enkä itse asiassa tee sitä nytkään. Toivon ainoastaan voimia ja kaikkea hyvää hänen elämäänsä – ilman syyttelyjä tai säälittelyjä.
Syy miksi aihetta nyt hieman sivuan, kumpuaa eilisestä Laitisen kirjoituksesta iltapäivälehdessä.
”Kokoomukselle ei tuota mitään omantunnontuskia, kun se nimittää ministeriksi rattijuopon ja väkivallasta tuomitun miehen tai europarlamenttiin rattijuoppoudesta tuomitun naisen tai puoluesihteeriksi myymälävarkauteen syyllistyneen naisen, mutta seksististen tekstiviestien lähettäjä Ilkka Kanerva on niin paatunut rikollinen, että hänet pitää erottaa ministerin virasta.” – ruoskii Laitinen kokoomusta.
Myös media saa jälleen kerran Laitiselta osansa: ” Median rappioon kuuluvana ilmiönä voi pitää sitäkin, että Julkisen sanan neuvosto leimaa ahdisteluksi vitsien kertomisen.
Lehdet ovat julistaneet, että Yhdysvalloissa tai Ruotsissa ulkoministeri Ilkka Kanerva olisi erotettu heti. Voisivatko tätä mediasirkusta kulissien takana pyörittäneet Helsingin Sanomien toimituspäälliköt kertoa, kenet on maailmalla erotettu hallituksesta tekstiviestien vuoksi? Suomi on tällaisen suvaitsemattomuuden edelläkävijä.
Eduskunnassa on voinut panna merkille, että yksikään kristillisdemokraattien tai ainoakaan lestadiolainen kansanedustaja ei tuominnut Kanervaa jupakan aikana. Media on mennyt kiihkouskovaisten edelle ahdasmielisyydessä ja arvostelukyvyttömyydessä.”
Asialliseen ja siistiin käytökseen on meistä itse kunkin pyrittävä, olimmepa millaisessa asemassa tahansa. Jos tämän tapauksen julkinen ruodinta kannustaa tulevaisuudessa ihmisiä hyviin ja toisia kunnioittaviin käytöstapoihin, niin hyvä on. Mutta tapaus avasi minusta myös esiin toisenkin näkökulman: kohtuullisuus tulisi saattaa oikeellisuuden ja hyvien käytöstapojen rinnalle vahvemmaksi tavoitteeksi.
|
|
Avainsanat:
arkisia hajatelmia,
media
|
Perjantai 4.4.2008
Paikallisen energiayhtiön ympärillä on käyty vilkasta keskustelua yhtiön omistuspoliittisista linjauksista ja sen tuloutuksista Lahden kaupungille. Mielipideilmaisuissa on vähemmälle huomiolle jäänyt se, mikä perimmältään on Lahti Energian olemassa olon syy ja perusta.
Omistaminen on arvo sinänsä, todellinen perusta yhtiön toiminnalle lienee luonnollisesti se, että Lahti Energialla on 81.654 sähköasiakasta, 6742 kaukolämpöasiakasta, 376 maakaasuasiakasta, 11 höyryasiakasta ja 1 kaukokylmäasiakas, jotka maksoivat yhtiölle 139 miljoonaa euroa vuonna 2007 ostamistaan tuotteista ja palveluista. Asiakkailta tulleista rahavirroista on maksettu edelleen mm. polttoainekulut, päästökaupat, palkat kuin korot ja osingotkin.

Yhtiön tulee tulevaisuudessakin pystyä kilpailukykyisesti huolehtimaan siitä, että sen asiakkaat saavat sellaisia energiatuotteita ja siihen hintaan kuin heidän omat tarpeensa ja kilpailuetunsa vaativat.
Energiatuotteiden hintojen ja kustannusten muodostuminen on jo nyt erittäin voimakkaasti kiinni siitä, millä tuotantotavoilla ja millä polttoaineilla sähkö ja lämpö tuotetaan. Ylivoimaisesti halvinta se on vesivoiman ja ydinvoiman avulla. Kalleinta se on biopolttoaineiden, kivihiilen, kaasun, aurinkoenergian ja tuulivoiman avulla – karkeasti ottaen juuri tässä järjestyksessä. Kalleimpien fossiilisten polttoaineiden käyttäjät joutuvat lisäksi jatkossa, pitääkseen oman tuotantonsa käynnissä, ostamaan päästöoikeuksia, joiden hinnat tulevat nousemaan rajusti tulevina vuosina.
Mielestäni kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran esitys tämän päivän lehdessä siitä, että Lahden päättäjien on kyettävä linjaamaan pikaisestikin, miten tulevaisuudessa menetellään kaupungin suurimman tytäryhtiön Lahti Energian kanssa, on oikean suuntainen.
Lahti Energia on niin asiakkaiden tulevaisuuden odotusten kuin omistuspoliittisten linjaustenkin osalta tulossa tienhaaraan, jossa pitää määrätietoisesti ennen muita kilpailevia yhtiöitä valita, mitä reittiä yhtiö lähtee seuraavalle satavuotistaipaleelle. On kyettävä aidosti arvioimaan tuleeko se kehittymään ja menestymään vai näivettymään omien mittavien haasteidensa edessä. Menestyminen energia-alalla ei ole enää itsestään selvä asia. Mutta tänään on aurinkoinen perjantai, työviikko takana ja vapaa viikonloppu tiedossa. Odottakoot energia- ym. asiat arkipäiviä, minä nautin aurinkoenergiasta ja siirryn vapaapäivien viettoon. 
|
|
Avainsanat:
energia,
Lahti,
talous
|
|
|